Tästä pikkukirjasta on pitänyt vinkata jo iät ja ajat. Löysin sen sattumalta juuri ilmestyttyään, selasin vailla odotuksia, enkä saanut hihitystä loppumaan. Kiikutin sen kotiin ja nauroimme vedet silmissä lisää.

Kirja muistuttaa omien vanhempien varoituksista, ja saa kiinni omista samanlaisista. Kuinka jotkut asiat eivät vain muutu. Tikkari suussa ei juosta, eikä ennen ruokaa syödä ainuttakaan herkkua.

”kerran Lennart osti mopon ja kuoli. Seuraavana kesänä hän osti kevytmoottoripyörän ja kuoli vielä enemmän.”

Grafiikat ovat hauskoja ja yksinkertaisia, tekstit lyhyitä ja ytimekkäitä. Kaikki päättyy vähintäänkin välittömästi.

Viime viikko oli meikällä yhtä juhlaa. Aluksi ihan oikeaa ja lopuksi jotain tuohon kolikkoon koskemisen jälkeistä olotilaa. Onneksi olin (kop kop kop) perheen ainoa petipotilas ja pikkuhiljaa taas tolpillani.

Palaan kohta musajutut mielessä, huomenna tärähtää meinaan huhtikuun Olohuoneklubi! Jei!