Illallinen Demossa

Yhteistyössä Taste of Helsinki

Alkuviikolla onni potkaisi. Sain nauttia mielettömän luksusillallisen Demossa, kahden luksustyypin seurassa. Söimme kuuden ruokalajin menun, josta yksikään annos ei jättänyt kylmäksi. Vaikka annokset yksittäin eivät toki olleet suuria, illallisen loppupuolella alkoi maha olla jo aivan täynnä. Jokaiseen ruokaan tarjottiin juuri oikea viini pienen infon kera, mikä oli minusta aivan ihanaa, sillä en todellakaan osaisi valita viinejä noin nappiin. Makujen ilotulitusta siis alusta loppuun!

_MG_1555_MG_1562_MG_1561

Henkilökunta oli myös todella ystävällistä ja ravintola viihtyisä, olematta liian hienosteleva Michelin-tähdityksestä huolimatta. Olin pöydän ainoa kasvissyöjä, ja sain muiden lautasilla levänneen viiriäisen tilalle parasta koskaan syömääni tofua. Voi herran jestas kuinka hyvää se oli!

Toinen illan yllättäjä oli ennen varsinaista jälkkäriä tuotu juustolautanen, jossa juusto oli yllättäen jäätelön muodossa! Eipä ole ennen tullut maistettua mitään vastaavaa, toimi minulle täydellä kympillä.

_MG_1570_MG_1576_MG_1564 _MG_1577 _MG_1582 _MG_1592 _MG_1595

Kaiken kaikkiaan ilta ja illallinen oli erittäin onnistunut ja nauruntäyteinen. Pienessä hönössä, vatsa täynnä ja onnellisena hyvästelin kamut sekä ravintolan, annoin alamäen viedä fillaria Kauppatorille ja seilasin lautalla kotiin.

_MG_1600

Demo on yksi tänään startanneen Taste of Helsingin ravintoloista. Kansalaistorin puistossa voi nyt maistella luksusruokaa muutamalla markalla – ja huomenna sääkin näyttää vihdoin suosivan, AURINKOA LUVASSA!

 

Taste of Helsinki & huippuarvonta!

 

Yhteistyössä Taste of Helsinki ja Electroluxtasteofhelsinki-2014-lineup-3

Viime vuodestakin tuttu Taste of Helsinki tulee taas! Pieniä kauniita annoksia, loistavia juomia, ihanaa tunnelmaa ja ystäviä ympärillä. Parasta on päästä maistamaan kaikkea, eikä silti räjähdä ähkystä. Tunnelma hyvän ruoan ja juoman ympärillä on nautiskeleva, kaikilla on hymy korvissa maistuneen annoksen jäljiltä ja lisää on jo ehkä tilattu.

Nyt voit voittaa lippupaketin festareille & Electroluxin UltraMix Pro sauvasekoittimen, kertomalla oman suosikkisi tapahtuman ravintoloista.  Voittaja saa siis palkinnoksi liput kahdelle, sisältäen sisäänpääsyn ja 25 € edestä markkoja käytettäväksi ruokaan ja juomaan (arvo n. 80€), sekä Electroluxin UltraMix Pron.

tasteofhelsinki-2013-16tasteofhelsinki-2013-3 tasteofhelsinki-2013-5

Kerro lempiravintolasi nopeasti, sillä voittaja arvotaan huomenna keskiviikkona klo 10:00. Onnea arvontaan, festareilla nähdään!

Kuvat: Ville Malja

Iso kiitos arvontaan osallistuneille, voittajaksi valikoitui nimimerkki ”Mökö”, ONNEA! ONNEA! Sinuun ollaan yhteydessä sähköpostitse.