
Halloween oli ja meni, mutta hirviöt jäivät sormenpäihin :)
Toin nuo joskus Berliinistä tuliaisina, samalla kun hullun kalkkunanpäänaamarin. Pitääkin etsiä se kalkkuna.
Remontoimme olohuonetta. Hommat etenevät etanan vauhdilla, sillä viikolla ei ehdi tehdä mitään. Viikonloppuisin on Hannu jeesaamassa ja silloin saadaan onneksi jotain aikaiseksi. Hyvä siitä vielä tulee, hitaasti mutta varmasti.
Tämä ”pieni pintaremontti” on opettanut minulle paljon. Minä, joka aina haluan tehdä itse ja heti siitä niin vaan, olen joutunut nieleskelemään ja toteamaan kuinka hienoa olisi, jos kaikki olisi ensin suunniteltu ja laskettu valmiiksi. En halua kuulla enää yhtään vaihtoehtoa, vaan haluaisin tietää mitä laitetaan ja minne, kuinka paljon ja milloin. Ymmärrän nyt niin hyvin rakasta miestäni, joka haluaa ensin suunnitella ja sitten vasta tehdä. Järkevää.
Olemme onneksi jo näistä kuvista pidemmällä, mutta tämä oli pojista toistaiseksi kivoin vaihe. Tussilla taidetta seinille, niin siistiä!
Eelin sammakkohuppari on muuten ihanan Jenni JJ:n käsialaa, sammakon kaverina meillä on myös kärpänen. Ikisuosikkeja!
Elokuun viimeinen viikonloppu ja hellät hyvästit kesälle. Keräännymme kolmessa sukupolvessa saareen, poltamme kokkoa ja ammumme veden ylle muutaman raketin. Lapset kasvavat vuosi vuodelta helpommin hallittaviksi, pienimpienkin vaippaikä on ohitettu ja potta kovassa käytössä.
Isommat saivat tällä reissulla oman pikkusaaren, johon kasattiin nuotio ja paistettiin yöpalamakkarat. Pieniä, tärkeitä juttuja. Eetu muistaa samat tapahtumat omasta lapsuudestaan.
Iltaisin on hiljaista. Syksy näyttäytyy jo viilenevinä iltoina ja pilkkopimeinä öinä. Tuhansien tähtien lisäksi välkehtii mökin ympärille asetetut lyhdyt ja ulkotulet, takaterassilla palaa takka ja hyttyskarkottimet. Tapana on saunoa ja uida viimeiset uinnit ennen jäitä, mutta nyt oli jotenkin niin kylmä vesi, ettei meikäläistä saanut enää huijattua hommaan mukaan.
Tämän vuoden kokko oli Sinisalon veljesten käsialaa, eikä milloinkaan palanut loppuun asti. Ulkomuoto oli upea, mutta palavuus kehnohko. Jäi pohja ensi juhannuksen kokolle, ovat puut sitten kunnolla kuivia.




Poikkesimme tulomatkalla leipomopuotiin ja nappasimme tuliaisiksi suloisen sydänleivän. Pojat käänsivät sen ympäri ja alkoivat kikattaa, hanurihan se siinä, tietenkin.



Mökillä vietetyn ajan yksi tärkeimmistä asioista on uskomattoman hyvä ruoka. Menu on aina viimeisen päälle mietitty ja jokaista on ajateltu ihanasti. Ulkoilma saa kaikki nälkäiseksi, eikä mitään tarvitse heittää pois.
Saaressa on mielettömän hyvä olla. Kahden mökillä vietetyn yön jälkeen pää on vapaa paineista ja täynnä rakkautta. Ympärillä häärii elämän tärkeimmät ihmiset, jotka lukevat ajatukset jo ennen kun niistä muodostuu puhuttuja lauseita. Serkukset juoksevat ympäri mökkiä, keräävät ötököitä ja pelaavat ulkopelejä. Minecraft on (melkein) pyyhitty mielestä.
Ensi vuonna aion pestä ja puunata tuon kanootin ja lähden tasapainottelemaan kaislikkoon. On kuulemma kiikkerä vehje, mutta sehän tuo hommaan vaan kaivattua haastetta! Lapset jätän rannalle, mutta Elämäni naisen kaappaan mukaan. Tarvitsen pelastajan. Jonkun, joka kiepauttaa minut takaisin pintaan. Ihan niin kuin aina ja kaikessa.
Kotiinlähdön hetkellä kassien määrä hämmentää. Veneen keulaan kootaan kasa reppuja ja ihmiset sylikkäin toistensa tuulensuojiksi. Mantereella odottaa arki ja pitkä ajomatka kotiin. Kaikki eivät mahdu samaan kyytiin, joten minä hyppään Onnibussiin ja saan kolme tuntia omaa aikaa kutoa ja kuunnella musiikkia. Nyt voi syksy tulla.