Paluu Edeniin

doritsalutskij-juhannus-4

Kesän kertomukset on helpoin aloittaa kuvaräjähdyksellä juhannuksesta. Kaikki mitä tuona taianomaisena viikonloppuna tapahtuu, on yhtä déjà-vuta. Ainoastaan lapset ovat joka vuosi isompia – ne kasvavat salakavalasti pituutta, oppivat uimaan ja selviytymään saaressa ilman jatkuvaa valvontaa.
doritsalutskij-juhannus-22doritsalutskij-juhannus-37doritsalutskij-juhannus-17

Kesäkuu tuntui tänä vuonna loppukeväältä. Yksikään helle ei ollut vielä lämmittänyt merivettä ja se oli kylmää kuin huhtikuussa. Onneksi saari on pienen pieni ja sauna aivan rannan tuntumassa. Lauteilta voi seurata rohkeimpien pulahduksia ja heittää itse lisää vettä kiukaalle. doritsalutskij-juhannus-3

Juhannusaattona miehet kaatavat puun ja pilkkovat sen kokkoon sopiviksi paloiksi, samaan roihuun heitetään kaikki muukin palava roska, sillä saaresta roudauksessa on aina oma vaivansa.

Jokainen kokko on aina erilainen. Palamista seurataan ja arvioidaan – palaako koko kokko hiillokseksi, vai hiipuuko roihu käryäväksi kasaksi, jota herätellään uudestaan henkiin. Suunnitteluun ja rakennukseen on syytä suhtautua niiden vaatimalla vakavuudella, sillä edelliset kokot ovat kaikkien muistissa, varsinkin ne hiipuneet.

doritsalutskij-juhannus-60doritsalutskij-juhannus-61doritsalutskij-juhannus-7doritsalutskij-juhannus-43doritsalutskij-juhannus-15

Aikuisten ruokailu venyy usein keskiyöhön. Patojen höyry nousee kynttilänvalossa kattoon ja ruuan tuoksu leviää pieneen päämökkiin. Lämpötilasta riippuen keräännymme joko sisäpöydän ympärille, tai pitkin pihaa ja terassia. Meri tyyntyy illaksi, hyttyset hyökkäävät paljaisiin nilkkoihin ja musiikki soi tyhjästä Pringlespurkista.doritsalutskij-juhannus-69doritsalutskij-juhannus-10doritsalutskij-juhannus-5doritsalutskij-juhannus-2doritsalutskij-juhannus-31doritsalutskij-juhannus-12

Jälkkäriä ei saa unohtaa. Parhaat letut paistuvat muurinpohjapannulla reunoilta rapeiksi, päälle hilloa, kermavaahtoa ja varmuudeksi vielä vähän sokeria. Seuraksi pannukahvia ja mutterilattea. Tiskit huuhdellaan meressä ja pahvilautaset poltetaan takassa.

doritsalutskij-juhannus-13doritsalutskij-juhannus-9doritsalutskij-juhannus-38doritsalutskij-juhannus-16doritsalutskij-juhannus-14doritsalutskij-juhannus-18 doritsalutskij-juhannus-24doritsalutskij-juhannus-19 doritsalutskij-juhannus-20

Pieni sade ei tunnu haittaavan ketään. Sauna täyttyy pienistä pyllyistä ja pisaroiden sekaan juoksee paljaita lapsia. Kaikilla on hyvä olla, olemme omassa kuplassa, kaukana arjesta. Tässä ja nyt, rakkaiden keskellä.doritsalutskij-juhannus-25doritsalutskij-juhannus-35doritsalutskij-juhannus-26 doritsalutskij-juhannus-29 doritsalutskij-juhannus-28doritsalutskij-juhannus-30doritsalutskij-juhannus-32 doritsalutskij-juhannus-36doritsalutskij-juhannus-41doritsalutskij-juhannus-34doritsalutskij-juhannus-40doritsalutskij-juhannus-44doritsalutskij-juhannus-45doritsalutskij-juhannus-42doritsalutskij-juhannus-46doritsalutskij-juhannus-47doritsalutskij-juhannus-39doritsalutskij-juhannus-48doritsalutskij-juhannus-50doritsalutskij-juhannus-51doritsalutskij-juhannus-49doritsalutskij-juhannus-68doritsalutskij-juhannus-58doritsalutskij-juhannus-57doritsalutskij-juhannus-67doritsalutskij-juhannus-52 doritsalutskij-juhannus-66doritsalutskij-juhannus-55doritsalutskij-juhannus-59doritsalutskij-juhannus-62doritsalutskij-juhannus-56doritsalutskij-juhannus-53doritsalutskij-juhannus-54

Oli hyvä aika muistella juhannusta, sillä seuraava retki saareen on jo viikon kuluttua. Elokuun viimeinen viikonloppu, jolloin hyvästellään hiipuvia helteitä muinaistulien loimutessa mustassa yössä.

Iltauinnilla

doritsalutskij-iltauinti-6

Kadotan itseni näemmä blogimaailmasta aina kesäisin.

Juuri silloin kun tapahtuu eniten ja kamera on mukana ihan joka paikassa, on tietokone suljettuna. Muija viilettää pihoilla.

doritsalutskij-iltauinti-3

Tänään seurasin kylmänkestävien naapureiden ja lasten hyppyjä mereen, itsehän en uskaltanut. Nössö mikä nössö, säästän suurimman hytinän sitten sinne avantoon. Noita muita rohkeita oli silti ihana seurata – ja kävellä kuivana kotiin. :)
doritsalutskij-iltauinti-4doritsalutskij-iltauinti-2 doritsalutskij-iltauintidoritsalutskij-iltauinti-5

Kivaa viikonloppua kamut, huomenna iltauinnin sijaan Tikkurilan festarihumu!

Lounas Lonnassa

lonna-4Joko olette käyneet Lonnassa? Me käytiin vasta nyt kunnolla, edellisen kerran kävin pikkusaarella tekemässä juttua vielä kun se oli suljettuna.

Viime kesänä vesibussiyhteys kulki ainoastaan Kauppatorilta Lonnaan, ehkä senkin vuoksi vierailu silloin jäi. Tänä kesänä paikalle pääsee myös Suomenlinnan päästä, joten saarihyppely käy valtavan kätevästi.
lonna-15lonna-13

Lasten viettäessä viikonloppua mamman luona, minä vein miehen treffeille. Päiväksi osui sateinen sunnuntai, joten pysyttelimme suuren terassin sijaan sisätiloissa. Silmänruokaa oli sielläkin tarjolla, astioina sekalaista Iittalaa, pöytänä patinoitunutta kuparia ja ikkunan takana tuulessa tyrskyävä meri.lonna-3lonna-14lonna-17lonna-8Söimme kaiken alkupaloista jälkkäriin, kilistellen Parés Baltàn luomukuohuvaa. Lounaan ehdottomaksi lemppariksi nousi kahvin kanssa tarjoiltu aivan hullun hyvä jälkkäri, jossa minttuista suklaakakkua ja jätskiä. #söinkaiken.
lonna-12lonna-11lonna-2lonna-10

Ennen vesibussiin juoksua, kävimme vielä ihmettelemässä museopuolen vanhoja koneita ja hengailtiin hetki alakerran kahvilassa. Fiilis Suomenlinnaan kuuluvalla pikkusaarella oli ihana, tuonne pitää palata vielä auringonpaisteella uudestaan, vaikka vain kahville tai lasilliselle. lonna-6lonnaLounaan meille tarjosi Parés Baltà, kaunis kiitos kutsusta.