Yhteistyössä Ravintola Kappeli
Siinä se on seissyt jo 150 vuotta, uljaasti keskellä kauneinta Espan puistoa, Havis Amandan vieressä, Kauppatorin kupeessa. Kappeli on tullut minulle kunnolla tutuksi vasta viitisen vuotta sitten, kun muutimme Suomenlinnaan ja lautta-aikataulut alkoivat määritellä kulkemista. Talvisin lautat kulkevat 40 minuutin välein, eikä omat aikataulut aina menneet yksiin lauttojen kanssa. Kappelin kahvilapuolesta tuli nopeasti tuttu ajanviettopaikka seuraavaa lauttaa odotellessa. Valitsin istumapaikaksi aina ikioman kulmapöydän, josta pystyi kuin salaa seuraamaan ravintolan muuta hulinaa. Joskus luin kirjaa ja myöhästyin seuraavastakin lautasta, söin salaatin jälkeen vielä pullankin. Ikkunaseinin ympäröity kulmasoppi oli kylmä kuin mikä, mutta silti niin ihana, että valitsin sen, tilasin kuumaa teetä ja kietouduin villahuiviin.
Omalla synttäriviikollani pöytä varattiinkin kolmelle ja teen sijan nautimme illallisen pitkän kaavan mukaan kahden rakkaimman ystäväni kanssa. Olemme Annun ja Kertun kanssa tunteneet vuodesta 2005, jolloin aloitimme valokuvausopinnot samalla vuosikurssilla. Kahteentoista vuoteen on mahtunut opiskelun lisäksi rakastumisia, reissuja, lapsia ja eroja, mutta kaikkien elämänmuutosten keskellä me kolme olemme pysyneet kimpassa. Vaikka vanheneminen juuri nyt vähän jännittääkin, on ihanaa tehdä se näiden ihmisten seurassa.
Kerrankin minä olin paikalla ensimmäisenä. Yksi oli vatsavaivainen ja toisen mies selkävaivainen, saimme siis treffien toteutumiseen vielä pienen jännitysmomentin. Molemmat seuralaiseni saapuivat kuitenkin paikalle ja pääsimme kilistelemään kuohuvat ja tilaamaan ruokaa. Kappelissa on parhaillaan parsa-aika vuodesta, parsamenu kuulosti hyvältä sekin.
Valitsin kasvissyöjänä L. Onervan mukaan nimetyn kasvismenun viinisuosituksineen. Lihattoman valinnan lisäksi niin ikään huhtikuussa syntyneen kirjailija L. Onervan rohkeus olisi itsessään jo vaikuttanut valintaani, hän näet uskaltautui aikaansa kuulumattomalla tavalla asiomaan Kappelissa ilman kavaljeeria. Niin mekin nyt.
Ruoka oli loistavaa, joten taiteilin tapani mukaan lautaseen sydämen. Olen monesti miettinyt mahtaakohan kukaan huomata viestejäni ennen tiskikoneen tuomaa väistämätöntä tuhoa. Itseäni raapustukset ainakin hymyilyttävät tarjoilijan keräillessä astioita. Tällä kerralla sydän sai kaverikseen Kertun taiteileman hymynaaman.
Jälkiruoka oli taivaallista, olisin nuollut lautasen, jos olisin kehdannut. Jälkiruokaviinit taas kaadoin suun sijaan syliini. Sattuuhan sitä..
Pitkän illallisen jälkeen suuntasimme hetkeksi Helsingin yöhön, tavoitteena iloita ja nähdä ihmisiä Kallion kulmilla. Todellisuudessa istuimme omassa pienessä porukassamme, minä tyytyväisenä tolpan takana viimeiseen lauttaan asti.
Kiitos Kappeli ja ystävät, tästä on hyvä jatkaa kohti kesää. Terassilla tavataan!
