Elämän ensihetkiä

Viimevuotiset kuvat ovat olleet myrkkyä mielelleni. Olen tallentanut ne kovalevyjen kätköihin, katsomatta toistamiseen. Työt tein asiakkaille, mutten palannut koskaan selaamaan saavutuksiani. Kuvasin kirjan, ripustin oman näyttelyn, ikuistin kotisynnytyksen ja pääsin itse yhteen kirjaan. Kaikista näistä soisi olevan ylpeä, mutta taputtelin ne hissukseen tehdyiksi.

Viime vuosi oli henkisesti niin hajoittava, etten osannut iloita isoistakaan asioista.

Nyt olen vähitellen palannut menneisiin hetkiin. Eilen siirsin puhelimen tuhannet kuvat koneelle ja poistelen niitä pikkuhiljaa puhelimesta. Jotkut kuvat saavat sata kiloa painoa rinnan päälle ja silmät tulvimaan, toiset hymyn huulille. Isoja tunteita ja merkittäviä hetkiä. Josko vähitellen olisin valmis niille? Olen elämäni aikana säilönyt niin paljon surua reippauden alle, ollut kiltti ja iloinen. Unohtanut asioita suojatakseni itseäni.

Aivan varmasti vieläkin sysään kipeitä asioita unohduksiin, mutta kuvien kautta joihinkin hetkiin pääsee palaamaan kuin aikakoneella. Niin paljon on tapahtunut kauniita asioita itselle vaikeina aikoina, kuinka hyvä onkaan palata niihin hetkiin!

Aloitetaan ihanien ystävieni suloisista kaksospojista, Antonista ja Emilistä, jotka kohtasin viikko syntymänsä jälkeen. Kuvia on paljon, ja voi kuinka paljon jo karsin. Katsokaa näitä täydellisiä ihmisen alkuja, jotka ovat nyt jo kahdeksankuisia! Hanna ja Joonas ovat parhaimpia vanhempia, joita pojille voi toivoa, heidän arkensa on kaunista niin somessa, kuin oikeassa elämässä. Heillä kyläillessään tuntee aina itsensä niin tervetulleeksi, että hymyilee pitkään sieltä lähdettyään. Rakkaita tyyppejä, joita arvostan joka osa-alueella. Ja he saivat aikaiseksi nämä uudet ihmiset! <3

Pyhien pyörteissä

Pääsiäisviikonloppu oli kieltämättä vauhdikas. Olin ulkona, kävin syömässä hyvin ja join samppanjaa useampanakin päivänä. Täytin viime viikolla vuosia, viimeinen vuosi kolmekympisenä. 

On hienoa lukea kirjoituksia, joissa ihmiset kertovat onnestaan ja varmuudestaan keski-ikäistyä. Että neljänkympin kynnyksellä elämä on hyvä ja itsevarmuus kukassaan.  En minäkään haluaisi pakittaa kauas menneisyyteen, lasten elämässä en yhtään, mutta itselle ehkä sellainen kolmeviis voisi sopia. Tämä vain ja ainoastaan iän puolesta, elämää en kelaisi sekuntiakaan. Siinä suunta on vahvasti eteenpäin, mutta itsevarmuutta en tässä vaiheessa pysty allekirjoittamaan. Kaikki on vähän levällään, tuntuu että aika kiitää kamalaa vauhtia ja kroppa vanhenee. Vanheneminen pelottaa.

Yhtä aikaa sitä haluaisi jo olla siellä selkeämmillä vesillä, muttei haluaisi vanheta yhtään. Tulevaisuus kiinnostaa, mutta voisiko sen kokea juuri tämän ikäisenä tai vähän nuorempana? 

Hmph. Mutta onneksi kaiken ikäkriiseilyn keskellä on tällaisia pääsiäisiä. Kun on jo maanantai, mutta kuitenkin pyhä. Kun pojat palaavat kotiin, tehdään vohveleita ja möyhitään palstan multaa. Iltalenkille lähdetään saippuakuplien saattelemana. Ja sitten vielä poikien mentyä nukkumaan saapuu ystäviä punaviinille ja paahtoleivälle, jutellaan ja kuunnellaan musaa viimeiseen lauttaan asti.

Silloin tuntuu vain ja ainoastaan hyvälle. 

Heinäkuun viimeinen

_04A5018

Mieleenpainuvat kesäpäivät, sellaiset kuin eilen. Kun minusta tuli kummi! Kun aurinkoisena heinäkuun vikana satoi vain vartin, juuri kun Aava sai kasteen Kulosaaren talon männyn suojassa. Kun vieraiden lähdettyä poljettiin purjeveneelle juomaan pullo skumppaa. Tuuli yltyi ja piti hyttyset loitolla, lautalle poljin sitä vastaan ja kotona nukahdin ripsarit silmissä. Talo oli hiljainen ja pimeä, mutten pelännyt.
_04A5106_04A5129_04A5095_04A5007 _04A5108 _04A5124

Hahmoja hämärässä

doritsalutskij-iltakävely-4

Voi näitä päiviä! Kuinka paljon voi saada energiaa auringosta, vaikka se ajallisesti näyttäytyykin niin vähän aikaa. Pieni pakkanen kipristelee poskia, mutta kävellessä pysyy lämpimänä. Olemme kävelleet joka päivä valleille, Onalla on lähes sama lempipaikka kuin minulla.

Hengitys höyryää ja aurinko maalaa taivaanrannan syvän oranssiksi. Kaupungin valot ja äänet kantautuvat Suomenlinnaan asti, toisella puolella avautuu tyhjä meri. Tykkään hulluna olla juuri tässä. Valita katseen suunnan fiiliksen mukaan, monesti ottaa molemmat ja kaiken siitä välistä.
doritsalutskij-iltakävely-9doritsalutskij-iltakävely-2

Kahden taiteilijan keskustelut kävelyillä ovat porautuneet syvälle, on ollut helpottavaa saada potkua omille sekalsisille ajatuksille. Puhumisen ja kävelyn ohessa rakastumme jokaiseen löytämäämme oksaan ja ajolautaan, suunnittelemme niistä taideteoksia ja käyttöesineitä. Insinööri mukanamme on hymyillyt ja pyöritellyt päätään.doritsalutskij-iltakävely-3doritsalutskij-iltakävely-5

Vuoden viimeisissä päivissä on taikaa. En jää ikävöimään kulunutta loppuvuotta yhtään, sillä uudessa vuodessa on hykerryttävän hyvä kutina.

Vuodatin vielä muutama viikko sitten kyyneleitä Ranskaan muuttaneiden ystävien ikävälle, vaelsin pitkin heidän hiljaista asuntoaan ja niistin räkää hihaani. Pian tämän jälkeen palaset loksahtelivat uusille kohdilleen ja antoivat mahdollisuuden jollekin toiselle hyvälle.doritsalutskij-iltakävely-10doritsalutskij-iltakävely-6doritsalutskij-iltakävely-11

Ennusteet lupaavat lisää lunta alkuvuoteen, en pistä pahakseni. Loppiaisena täällä saarilla taas tapahtuu, ja olisi ihana saada teitä ruudun sieltä puolen tänne vierailulle. Kirjoitan pian lisää LopUp– tapahtumasta omalta osaltani, mutta pistäkää päivä jo korvan taakse.doritsalutskij-iltakävely-7 doritsalutskij-iltakävely-16doritsalutskij-iltakävely-8doritsalutskij-iltakävely-14doritsalutskij-iltakävely-13

Olisi ihana heittää jotain timanttisia lupauksia tulevalle vuodelle, mutta viime vuoden lupauksetkin menivät metsään, joten en edes yritä. Voisihan sitä vettä taas juoda, nukkua ja urheilla enemmän, mutta lupaamaan en ryhdy. doritsalutskij-iltakävely-17