Hetki rannalla

_04A5336

Eilen illalla otimme pienen hetken kahdestaan. Muut perheistämme menivät nukkumaan, minä ja Elina lähdimme rantaan. Ihastelimme punaista taivasta kaupungin yllä ja joimme samppanjaa. Juttelimme ja nauroimme.

Nämä ovat niitä hetkiä, jotka jäävät kesästä mieleen. Lautan aalloista tuli mieleen Välimeren ääni ja ilmakin oli vielä aika lämmin, huivi hartioilla riitti lämmittämään. Kotona odotti tuhiseva kasa, jonka keskelle sain kömpiä. Oli kiitollinen olo.

_04A5341_04A5338_04A5349_04A5352_04A5345_04A5353_04A5347_04A5350

Pilvissä ja pinnan alla

_MG_3360

Tänä kesänä olen sukeltanut syvemmälle, kuin hetkeen. Olen heittäytynyt ja luonut uutta. Olen kurkottanut pilviin. Olen lojunut kallioilla ja syönyt jätskiä. Olen pillittänyt silmäni turvoksin. Olen juonut viiniä. Kuunnellut musiikkia kovaa ja tanssinut. Tukenut ystävää. Nähnyt sekä eron, että pysyvän rakkauden. Pillittänyt lisää._MG_3328_MG_3395

Olen kokenut ystävien tärkeyden. Elänyt hetkessä ja nauttinut. Luovuttanut tiukat ruokavaliokokeilut. Syönyt valmisruokia. Olen Lotonnut, Eurojackpotannut ja Viking lotonnut. Olen miettinyt rahaa ja sen tuomia murheita, kokenut itseni onnelliseksi normaalipalkkaiseksi. Ja silti Lotonnut lisää.

_MG_3356_MG_3361

Olen rakastunut kahteen mäyriäiseen, päästänyt ne viereeni nukkumaan. Rakastanut paikkaa, jossa saan asua. Kävellyt ja juossut saarilla, istuttanut perunoita kasvimaalle. Lojunut riippukeinussa ja lukenut kirjoja. Kuunnellut meren ääntä ja tuijottanut horisonttiin._MG_3386_MG_3381_MG_3362_MG_3385

Olen kuunnellut ukkosta ja tuijottanut tähtiä. Nähnyt myrskyn pyörivän ympärillä. Kävellyt umpi sumussa ihan fiiliksissä. Pelästynyt. Odottanut.
_MG_3400

Tämä kesä ei ole ollut elämäni paras, mutta se on silti sisältänyt elämäni parhaita hetkiä. Seitsemän vuoden syklit taitavat koskettaa myös minua. Moni asia muuttuu. Pitää pitää kiinni ja koittaa pysyä muutoksessa mukana. Pitää hyväksyä._MG_3397Minun ja Outin sukellukset ikuisti Kerttu, kiitos kulta.

 

Pöytä on katettu

_04A4034

Saimme kutsun Liuskasaareen, Ravintola HSS Boathousen sunnuntaibrunssille.

Neljä pitkää pöytää oli katettu ystävistä ja tuttavista koostuneelle seurueellemme, suurelle terassille meren ääreen. Ukkonen jyrisi ja mustat pilvet kiertelivät ympärillä, mutta Liuskasaaressa paistoi kuuma aurinko!

_04A4059

Boathousen terassi on kevyesti yksi Helsingin kauneimmista terasseista. Näissä maisemissa sitä söisi vaikka hiekkaa lautaselta, mutta eipä tarvinnut; Lazy Sundayn brunssi koostui ravuista, salaateista ja jäätelöbuffetista (JÄÄTELÖBUFFETISTA!) ja lapsille oli oma noutopöytänsä, josta löytyi perinteisiä vaihtoehtoja pienten makuun, toki myös ravut ja salaatit kuuluivat lapsille.

_04A4113_04A4032Matka Boathouseen taittui pienellä paatilla, joka kulkee parinkymmenen minuutin välein läheltä Carusellia. Rattaat, koirat ja muu tarpeellinen nostetaan samaan lauttaan ja matka kestää vain muutaman hassun minuutin.
_04A4042_04A4117_04A4049

Ravintolan ympäristössä on tilaa juosta. Kun jäätelökulhot on kaavittu ja pöydässä istuminen käy lapsille tylsäksi, voi siirtyä kallioille kuluttamaan juuri tankattua energiaa. Aikuiset voivat syödä rauhassa ja huokailla näkymiä, ihan toimivaa minusta.

_04A4081_04A4086_04A4109_04A4053_04A4096

Jäätelöbuffetin antimet pistivät hiljaiseksi. Myös minut. Neljää eri jätsikä, suklaa- ja mansikkakastiketta, strösseleitä, vaahtokarkkeja ja tuoreita mansikoita. Ei ollut pahaa. Santsikierroksella osasin ottaa vain yhtä makua ja lisukkeita, oli ehkä pientä liioittelua sotkea kaikkea mahdollista ensimmäiseen kulholliseen..

_04A4110_04A4088_04A4083_04A4072_04A4074_04A4057_04A4062

Kesällä saa vapaasti juosta ilman kenkiä, rakastan noita pieniä mustia jalkapohjia!_04A4063
Brunssin ja venematkan meille tarjosi Boathouse.