Voitin vuosi sitten kahden hengen viikonloppumatkan Berliiniin. Voitto sisälsi lennot, majoituksen ja parin päivän liikkumisen julkisilla. Olin lähellä käyttää matkan jo keväällä, mutta turhan hätäisen suunnittelun vuoksi siirsin sen eteen päin.
Säädöittä ei homma toki sujunut nytkään. Kantapään kautta opittiin, ettei mitään kannnata tehdä tai varata itse, eikä meileihin vastausta kannata odottaa viikkoon, vaikka itse matka olisi jo ennen sitä. Uskomattoman säädön jälkeen olimme kuitenkin Kertun kanssa reput selässä lentokentällä, matkalla hotelliin, josta olimme maksaneet jo edellisestä yöstä lähtien (hotellilahjakortti jäi kaiken sekoilun jälkeen seuraavaan reissuun). Päätimme lopettaa murehtimisen, ja nauttia matkasta joka tapauksessa täysillä. Kaksi yötä aikaa ottaa Berliini haltuun. Ensimmäinen reissuni eron jälkeen, vain minuna. Äärimmäisen tärkeä irtiotto ja pako arjesta. Joku muu hoiti lapset, kukaan ei odottanut minulta mitään ja sain samalla miettiä että kenenkäs nahoissa tässä matkaa tehdään?
Perillä saimme lasit kuohuvaa ja huoneen upgreidauksen sviittiin. Huone oli siisti ja hieno, erillinen olkkari ja makkari, sekä kiiltävällä mustalla laatoitettu ikkunallinen kylpyhuone. Paljonkaan emme silti viettäneet aikaa huoneessa, muutaman tunnin unet pitivät meidät liikkeessä.
Söimme hyvin, joimme sitäkin paremmin ja tanssimme järkyttävissä piri-bileissä. Yhdelläkään brunssilla emme käyneet, eikä suunnitelmien mukaisia photobooth-kuvia koskaan otettu. Liikuimme vuorokausilipuilla ympäri kaupunkia ja ihailimme rentoa menoa. Tuntui, että koko ajan oli pimeä, vuorokausirytmi painottui öihin.
Kävimme Mauerparkissa ja muutamassa kaupassa täsmäshoppailulla. Ostin reissulta tasan yhden asian, ja sekin se kuuluisa ”tavoitevaate”. Vielä se mekko joskus näyttää päälläni hyvältä, muutaman kilon jälkeen..
Eksyimme mitä siisteimpiin paikkoihin ja baareihin, löysimme kujia ja sisäpihoja, joista avautui ovia uusiin mestoihin. Yhteen jäimme jatkoille paikallisten seuraksi vielä pitkään sulkemisen jälkeen, saimme uusia ystäviä, hienoja keskusteluja ja laseihin juomaa.
#elettiin.
Kesän vietimme kämppiksinä, lapsille kerrottiin kesäkuun aikana, se oli kevyesti elämäni hirvein päivä. Teki mieli huutaa ja paiskoa kamoja, mutta niiskutin ja koitin selittää asiaa, jota en itsekään vielä sisäistänyt.
Kipeintä teki luopua ehjästä perheestä. Epäonnistumisen olo musersi, ja vastaan käveli vain onnellisia pareja lapsineen. Kuvasin puhelimella väheneviä hetkiä. Viimeisiä.
Aika parantaa, sanotaan. Tänä vuonna se on madellut. Toisaalta mennyt niin ettei muista. Mieli editoi pahat pois, kuvat kertovat missä olen ollut. Yllätän itseni niitä selatessa, paljon hyvääkin on tapahtunut.