Villi brunssi

villipuutarha

Kaarlenkadulla sijaitseva Villipuutarha on ilmastointiremontin vuoksi auki toistaiseksi vain lauantaisin. Kävimme Miian kanssa viikko sitten testaamassa Kallion suloisimman kahvilan aamubrunssin, eikä tarvinnut pettyä.

Valmiiksi katettu annos oli kaunis, ei ehkä valtavan iso, mutta sopivan täyttävä. Alkoholia ei brunssilla saa, mutta kupliva omenainen juoma tarjoiltiin niin näteistä laseista, ettei prosentteja muistanut (hirveästi) kaivata. Tärkein on kuitenkin miljöö. Sisustus on kerrassaan hurmaava ja naapuripöydän tuolit olivat yllättävänkin tutun näköisiä!

Kesällä pieni kahvila laajenee terassille, jossa kasvaa ties vaikka mitä yrttejä ja marjoja. Takatalven pelossa voi vaan haaveilla tulevista terassikeleistä ja kiskoa pipoa syvemmälle päähän. Ei tämä ”takatalvi” silti vielä kovin pahalta näytä, toivotaan että jää lyhyeen. (AAMU-EDIT. VEDIN VERHOT KIINNI, ENKÄ NÄHNYT MITÄÄN!)

villipuutarhavillipuutarhavillipuutarhavillipuutarhavillipuutarhavillipuutarhavillipuutarhavillipuutarha

Kohtauksia

_MG_1550_MG_1572_MG_1583

Joskus tulee tunne, kuin olisi osana elokuvaa. Hetki vaatii kuulokkeet korviin ja hyvää musiikkia niin kovaa, ettei ympäröivä hälinä juuri kuulu läpi. Kohtauksessa kävellään samaan tahtiin musiikin kanssa, märkä katu kiiltää valoista ja hengitys höyryää kylmästä. Siinä sitten fiilistelee ja kuvittelee olevansa päähenkilönä jossain hemmetin hyvässä leffassa, ottaen samalla tietysti itse stillejä elokuvan tapahtumapaikoista.

_MG_1546_MG_1552_MG_1553

_MG_1579

Vastanäyttelijöitä saatikka repliikkejä ei ole, sillä musiikin katkaisuun ei ole varaa. Pelkkää fiilistä, sellaista hyvää ja kutkuttavaa.

Kupla puhkeaa vasta kotona kun riisuu kuulokkeet korvilta ja saa sata suukkoa pieniltä pojilta. Paluu todellisuuteen on pehmeä ja hetkeni päähenkilönä ohi. Seuraava rooli on jotain kodinhoitajameininkiä, eikä siitä enää saisi tylsää realitya kummempaa. Metelikin nousee musiikin yli ja rytmiksi vaihtuu kiljunta ja kikatus. Loppu on toistaiseksi onnellinen, kunnes joku lyö jotakin ja kiljunta vaihtuu huudoksi. Mutta se nyt olikin jo ihan toinen kohtaus..