Olen viime aikoina vedellyt sieniä. Four Sigma Foods on kehitellyt sienistä ja käävistä helposti nautittavat muodot – nesteeseen liukenevat jauheet, jotka voi kipata suoraan kuumaan veteen, teen tai kahvin joukkoon, tai smoothien sekaan.
Sienillä kerrotaan olevan monia positiivisia terveysvaikutuksia. Ne ovat erittäin voimakkaita antioksidantteja, parantavat kehon immuniteettia ja vaikuttavat esimerkiksi unenlaatuun. Omaksi suosikiksi pelkän maun perusteella on muodostunut tuo sininen kaakaoshotti, jonka juon illalla ennen nukkumaanmenoa.
Viime syksy meni todella vähillä ja huonoilla unilla. Pyörin varpaat jäässä sängyssä ja päättelin kellonajat lautan hurinasta (päättelen kyllä vieläkin). Pisin hiljainen väli on kolmesta kuuteen, jonka aikana usein lopulta nukahdin.
Tänä vuonna haluan nukkua pidemmin ja paremmin, eikä sienikaakao ole ainakaan vaikeuttanut tavoitetta. Nuo muut jauheet vaativat vielä pientä totuttelua ja miksailua oikeiden peitemakujen löytämiseksi, sillä pelkästään ei uppoa. Eri sienillä on myös eri vaikutuksia. Piristäviä sieniä testailen aamusmoothien joukkoon piilotettuna ja raakakaakaolla peitettynä. Raakakaakao kun peittää ihanasti kaikki pahat maut alleen!
Kuvien sekalaiset sienet sain pikkujoulujen ylijäämänä.