Eipä ollut ensimmäinen kerta, kun puhelimen näyttö pärähti tuhannen palasiksi. Näemmä aika tarkkaan vuoden välein pamautan lasin sököksi ja soitan Fonumiin. Nyt otti päähän pikkuisen enemmän, sillä kyseessä oli melko uusi iPhone 6s, johon en ollut vielä ”ehtinyt” hankkia minkäänlaista suojakuorta.
Homma meni klassisesti; ensin pieni lohkeama alakulmaan, lasin jännite häipyi ja seuraavasta pienestä kolauksesta koko näyttö säpäleiksi.
Eipä paljon työskennellä sormet sirpaleissa – lähettivät minulle siis korjaajan saareen. Viktor kurvasi yönmustan pakun lautasta talomme eteen, avasi takaluukun ja otti meisselit esiin.
Älyttömän tarkkaa vääntöä hädin tuskin silmillä erottuvien ruuvien kanssa. Parin puhelimen lasit vaihtuivat silti hetkessä, ammattilainen kun asialla.
Fonumin auton saa Kehä I:sen sisäpuolella tilattua maksutta paikan päälle korjaushommiin. Todella kätevä palvelu esim. työpäivän keskellä. Eipä tarvitse itse lähteä suhailemaan rikkinäinen puhelin taskussa ympäri kaupunkia, vaan homma hoituu työaikana. Toki Fonumin korjauspisteitä löytyy jo monesta kaupungista Helsingistä Ouluun, joissa luurin korjaus hoituu alle tunnissa.
Itse sain päähäni vaihtaa uuden etulasin mustaksi. Tonilla on tummanharmaa kutonen mustalla lasilla, ja haikailin kokomustan näytön perään lähinnä kuvien katselun takia. Tuossa kultaisessa versiossani kun näyttöä ympäröi valkoiset reunat, eikä valokuvaa saanut kokonaan mustalle pohjalle. Vähän hassuhan tuosta tuli, mutta erottuupa ainakin joukosta. Siihen vielä se musta suojakuori, niin ihan nätti tulee – valkoinen pandatäplä erottaa sen kavereista.
Pari rikkinäistä lasia vaihtui ehjiin ja Viktor ehti jo seuraavalla lautalla takaisin kaupunkiin. Sen verran komea korjaaja kyllä oli, että harkitsin hetken puhelimen paiskaamista uudestaan mukulakiviin ja epätoivoista soittoa perään. ;)
FONUM
020 1321 400
Helsinki, Eerikinkatu 10
Espoo, Iso Omena, toritaso
Espoo, Sello, 1. kerros
Vantaa, Jumbo, 1. kerros
Hyvinkää, Willa, 1. kerros
Turku, Skanssi
Tampere, Koskikeskus, 3. kerros
Oulu, Kirkkokatu 11