Tänä iltana oli taas nättiä kuin sadussa. Nappasin Mandan mukaani, tungin Boset korviin ja hölköttelin Cariboun tahdissa valleille. Hikinen halaus vastaan juoksevan Onan kanssa ja suu täyteen itikoita.
Hetken hengähdys kukkulalla, Manda vapaaksi juoksentelemaan, vähän kadonneita vatsalihaksia, jonka jälkeen kunnon annos itikoita. 
Hölkkää kohti kotia, velä muutama kuva auringonlaskusta, sekä sieraimet täyteen itikoita.
Että kesä on täällä, pörrör!
Ei pysty juoksemaan, kun on pakko kuvata. En kyllästy näihin näkymiin IKINÄ.
Olen selkeästi iltalenkkeilijä, kerran lähdin hetken innostuksesta keskellä päivää ja se oli aivan kamalaa. 3,5 kilometria hampaat irvessä, kun yleensä yritän päästä vähintään viiteen. Yhtenä iltana vedin kympin, se oli tämän vuoden eka ja koko elämäni kolmas. En voi kutsua itseäni vielä oikeaksi juoksijaksi, mutta ei se tyhmältä tunnu. Maailmanperintöjuoksua odotellessa..
Aurinko paistaa ja laiskottaa.
Hmm..
LÄHETÄÄN LENKILLE!
Et jää löysäilemään, polut on jo lumettomia!
Peba ylös, mentiin!