Iltakävely

Tykkään lähteä ulos auringon laskiessa. Ikkunoihin syttyy valoja ja kaikkialla on kotoisan näköistä. Monien ikkunoiden asukkaat ovat tuttuja ja lähes kaikki ohikulkijat tervehtivät tähän aikaan illasta ja vuodesta. Turisteja riittää vielä päivisin, tosin enää murto-osa kesäisestä. Hämärän tullen ne vähäisetkin lähtevät mantereelle ja saari hiljenee pumpulipilvien alle.

KUVAT DORIT SALUTSKIJ

Elokuvia tähtitaivaan alla

Rakkautta & Anarkiaa -leffat pyörivät paraikaa teattereissa. Aloitin leffakimaran Altaan ulkoilmaesityksillä pari viikkoa sitten. Puin villasukkikset, kääriydyin kasmirhuiviin ja nautin elokuvista tähtitaivaan alla. Toisessa kädessä oli viini, toisessa popparit, eikä juuri mikään olisi voinut olla paremmin. Beasts of the Southern Wild oli niin ihana ja koskettava, vedin hupun päähän ja pillitin menemään.

KUVAT DORIT SALUTSKIJ

Mustaherukkahulluus

Hevoslaitumen vieressä, kartanon takapihalla, oli parisataa puskaa pinkeinä mustaherukoista.

Poimin sen minkä tunnissa ehdin, osan suuhun ja loput pussiin. Sillä välin pieni hölmö koira hyppäsi pää edellä levän peittämään veteen, ja haisi kuin pilaantunut kananmuna sieltä noustessaan. Kotona kannoin sen lämpimään suihkuun ja vaahdotin puhtaaksi.

Marjat olivat jo puoliksi mehua jakaessani niitä pakastepusseihin. Sama kai missä muodossa niitä blenderiin heittää, maistuivat makeammille kuin mitkään aikaisemmin.

KUVAT DORIT SALUTSKIJ