Tähdistä tummin

doritsalutskij.fi-kuolemantähti-9

Yksi asia taitaa olla joka ikiselle tuntemalleni lapselle vakio; rakkaus Legoihin ja pienten palikoiden yhteensovittamiseen. Mitä enemmän paloja ja pusseja pakkauksesta löytyy, sitä siistimpää on aloittaa rakentaminen. Saatikka jos ohjeet vielä ovat 260 -sivuiset (!!!) ja sidottu kirjan tavoin. Kuolemantähdessä on.

doritsalutskij.fi-kuolemantähti-2 doritsalutskij.fi-kuolemantähti-3
Lapsen into ja keskittymiskyky suuren rakennelman keskellä on ihailtava. Koko muu maailma unohtuu, aivan kuin hyvän kirjan tai leffan parissa. On vaikea pitää taukoja kun haluaa nähdä mitä seuraava kohta tuo tullessaan. Leffoista tutut hahmot ja tähteen rakentuvat osat saavat hihkumaan, mitään näin siistiä ei vielä koskaan ennen ole koottu. Kaksi kerrosta, kahdeksan eri ”huonetta” ja pieni irroitettava TIE-hävittäjä. Käsittämättömän upea kokonaisuus nän äidinkin silmin.doritsalutskij.fi-kuolemantähti-4 doritsalutskij.fi-kuolemantähti-8
Kuolemantähti on suurin Lego, joka meiltä löytyy. Sen lisäksi on älyttömän monta alusta ja ukkelia, joiden suosio ei näytä hiipuvan. Star Wars on ottanut pysyvän paikkansa poikien elämässä, Legojen lisänä rooliasut ja valomiekat, jotka yhtälailla saavat mielikuvituksen lentämään.

Kuolemantähden ikäsuositus on 14+, mutta meillä puolet nuorempi rakensi tähden yksin, ilman (tarjottua ja tyrkytettyä) apua. Paloja on valtavasti, mutta jos keskittymiskykyä ja tarkkuutta riittää, voi suosituksesta ottaa mielestäni kevyesti vuosia pois. Tähden koossapitäminen on toki seuraava haaste, sillä eihän sitä pelkkänä koristeena halua pitää. Legojen paras ominaisuus onkin silti uudelleenkoottavuus. Vanhojenkin pakkausten ohjeet löytyvät netistä pakkauksen numerolla ja puuttuvia palasia voi hädän tullen tilata lisää.doritsalutskij.fi-kuolemantähti-7doritsalutskij.fi-kuolemantähti

Nyt tähtemme on jo kokonaan koottu ja hyvin leikitty, edelleen silti aivan mieletön pallo. Sen ympärillä viuhuu tällä hetkellä mm. X-wing tähtihävittäjä ja Kylo Renin alus, ja hyllyltä löytyy paljon, paljon lisää kavereita..

Kuolemantähti saatu Legolta

Palikoita palkaksi

Pojat saivat eilen olla malleina Mikolle, kun kaveri saapui kameransa kanssa Suomenlinnaan kuvaamaan Kidd.O:n pienten fässöniä. Tyypit olivat loistavia malleja, vaihtelivat reippaasti vaatteita ja kuuntelivat ohjeita.

Palkaksi reissu Stockalle, hintaraja ja vapaat kädet.

_MG_8301 _MG_8303_MG_8320 _MG_8340Ei ollut vaikea arvata mitä palkkioksi valikoituu. Joskus sitä miettii että mitä ihmeen järkeä on ostaa uusia Legoja, kun vanhojakin on laatikollinen, mutta rauhallisina rakennushetkinä sen taas muistaa. Keskittyminen on ihailtavaa ja hiljaisuus ihanaa.

_MG_8343

Rakentelun huumaa on luvassa myös Teurastamolla, sillä Helsinki Design Weekin lastenviikonloppu starttasi tänään. Viime vuonna kävimme tapahtumassa rakentamassa huikeita Lego -torneja ja fiilistelemässä tuhansien palikoiden määrää. Tänä vuonna ohjelmassa myös mm. ideapajoja ja muotinäytöksiä. Merkeistä Gugguu, Mainio Clothing ja Papu kiinnostelee, muillekin annan mahdollisuuden. ;)