Viimeiset hommat koneella ja sitten Turkuun! Ulkona ei tiedä sataako vai paistaako, pirun kylmä ainakin on. Pakkaamme juhannuskassin, kakarat ja koirat, ja hyppäämme iltajunaan. Jännitystä luo kahden pikkunakin ja Bellan kohtaaminen, mutta saattaa olla että pidämme ne erillään. Toisella vauvanakilla kun alkoi ensimmäinen juoksu, eikä tiedä mitä Bella siitä tuumaisi.
Parin Kakskerrassa vietetyn yön jälkeen jatkamme kohti Luviaa ja tuttua juhannussaarta. Porukka on muodostunut aikalailla vakioksi ja jokainen sänky ja patja on käytössä. Sähköä tai vettä ei tule, mutta juhannusväki on taatusti keskimäärin onnellisempaa mökin kynttilänvalossa, kun varustelluissa kodeissaan.
Koneen aion jättää kotiin, mutta kameran kannan tietysti mukana. Instagramin puolella tapahtuu varmasti jotain, mutta blogiin taidan palata vasta ensi viikolla.
Joten kivaa juhannusta kamut! Untuvatakit kehiin, lämpöä ei näytä olevan luvassa..