Pinnan alla

Näin tänään rakkaan ystävän pitkästä aikaa. Tai kaksikin, peräkkäin. Lähdin aamulla kaupungille hoitamaan asioita, joita en lopulta edes saanut hoidettua. Kävelin meikittömänä, väsyneillä silmillä ympäri keskustaa, hain lisää villalankoja ja poikkesin Coronaan kahville ja halaamaan Anttia. Annun näin kesken työpäivän, ruokatauolla. Istuimme vierekkäin, ja kerroin kuinka väsynyt olin viime öisestä kinasta kotona, kuinka rahat on aina loppu ja yöunet liian lyhyitä. Ja myös kuinka fiiliksissä olen vieläkin Sigur Rósin keikasta. Kuinka jatkoilla tuntui vatsanpohjassa, vaikka päälle päin olin ihan rauhallinen. Kuinka pieneksi maailma hetkessä muuttui.

Oli ihanaa olla oikeasti. Hengittää samaa ilmaa. Halata ja tuntea. Saada niin hyvä olo toisesta ihmisestä, että hymyilee koko loppupäivän.

Yhtään kuvaa en ottanut, omakuvasta olisin todennäköisesti vain järkyttynyt. Väsyneesti alkanut aamupäivä muuttui ihanaksi iltapäiväksi, ja siitä voi kiittää vain oikeita kohtaamisia. Että sai jakaa tunteet ja tunnelmat juuri sellaisina kuin ne on, ihmiselle joka ymmärtää vaikket sanoisi sanaakaan.

2 kommenttia kirjoitukselle “Pinnan alla

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *