Kotibileet. Kokonainen kämpällinen kamuja, pöydällä monta pellillistä pizzaa, kaapeista kaivetut pullot ja drinkkikirja, kakkua ja karkkia. Yksi ottaa kitaran ja esittää päivänsankarille tulevaa tuotantoaan, minä koitan turhaan nieleskellä liikutusta.
Kukaan ei lähde baariin, vaikka alkuperäinen ajatus oli. Kaikki tanssii ja elää tasan siinä hetkessä.
Kaahaan taksilla viimeiseen lauttaan ja mietin illan erikoisuutta. Päässä soi Juhlat.
Yksi lapsen parhaista ystävistä muutti kesällä kaupunkiin.
Täältä muutto tuntuu aina isolta, sillä väliin tulee meri. Saaren kaikki lapset tuntevat toisensa, päiväkoti-ikäiset kasvavat eskareiksi ja eskareista tulee yksi ykkösluokka. Muuttoliikettä on hyvin vähän, mutta toki jonkin verran. Muuton jälkeen pyörii arki ja kaveritreffit kaupungin puolelle ovat vähissä.
Mutta joskus joku pieni entinen saarelainen yllättää täällä päässä! Koputtaa oveen ja tuo pienen kimpun kukkia.
Sydän meinasi pakahtua, ja kyynel vierähtää poskelle, kertoessani poikien olevan tuolloin Turussa. Kukat löysivät silti perille ja niitä on hoidettu. Ovat niin kauniita vieläkin.
Viikonlopun villeimmät villapaitabileet järjestettiin Lonnassa. Treffasimme Nooran kanssa torilla ja aloitimme matkan kohti ”pikku-Islantia”. Paatti kulki Kauppatorilta puolen tunnin välein ja porukkaa valui saareen tasaisena jonona. Tarjolla oli tiiviin tunnelman lisäksi hodareita, kalakeittoa, valuvaa valkohomejuustoa ja tietty tapahtuman tarjonnutta Skyriä eri muodoissa. Olin pökrätä popcorni-karamelli -smoothiesta, aivan mieletöntä.
Superkuu loisti pilvien lomasta ja jengi tanssi teltassa. En tiennyt ennalta ainuttakaan artistia, mutta mielenkiintoisilta kuulostivat. Illan viimeinen esiintyjä pisti porukan hyppimään, eikä siinä itsekään voinut muuta kuin pomppia mukana. Bileiden päätyttyä sain ihanasti yksityiskyydin kotisaareen, enkä joutunut odottelemaan unisena omaa lauttaa Kauppatorilla. Niin lähellä kuin Lonna Suomenlinnaa onkin, pääsee kotiin vain kaupungin kautta.
Kuvat minusta otti Noora Shingler.
