Voi sitä ilon ja kuolan määrää, kun tytöt kohtaavat pojat päivän eron jälkeen! Ihanasti pennut jo tunnistavat omansa, sillä kiihkeimmät suukot menevät selkeästi Milolle ja Eelille.
Mamman kutomat palmikkoneuleet ovat olleet kovassa käytössä pakkasilla. Pennut tosin kasvavat niin kovaa vauhtia, että kohta pitää kysellä mahdollista päivitystä suurempiin!
Katsokaa nyt kuinka suloisia torttuja! Stokkalta löysin, enkä voinut olla ostamatta.
Rakastan kaikkea pientä, en tiedä mistä se juontaa. Kaikki nukkekotikrääsä ei uppoa, mutta kun näkee jotain tuollaista oikeaa minikoossa niin on lääpällään. Tortuista se ajatus sitten lähti, kattaa pienille pienesti. Antaa lupa leikkiä pöydässä.
Suomenlinnan ala-asteella oli viikonloppuna avoimien ovien päivä ja eskarit oltiin kutsuttu perheineen tutustumaan syksyllä alkavaan kouluun. Voi miten jännää se oli! Ohjelmassa oli tiedoitusta vanhemmille ja työpajoja lapsille, eskareille tarjottiin myös lounas ruokalassa.
Olen itse käynyt ala-astetta Turussa, edesmenneessä n. 60 oppilaan Kakskerran koulussa, tästä saman kokoisesta kyläkoulusta tuli vähintään yhtä hyvä fiilis!
Englanti aloitetaan jo ekalla, historiassa käydään läpi myös Suomenlinnan omia tapahtumia ja luovuutta korostetaan monessa. Moni opettaja asuu saarella ja on viihtynyt työssään toistakymmentä vuotta.
Milo odottaa innolla koulun aloitusta, vaikka selvästi myös jännittää. Sille muutokset uuteen ovat aina vaikeita. Toisaalta täällä kaikki tutut eskarikaverit siirtyvät samalle luokalle, jolloin muutos on ehkä helpompi. Meiltä on kouluun minuutin matka ja sinne kipittää syksyllä jo neljä Linnanportin lasta. Vitosista tulee uusien ekojen kummiluokka ja jokainen pieni saa oman kummioppilaansa. Mainittakoon vielä pikku bonari, merinäköala. Siinä voi sitten tuijotella ruotsinlaivoja ja uppoutua unelmiin..
Yhden talon jälkeen näkyy jo kotiin, eikä suojateitä ole ylitettävänä. On tämä kieltämättä aikamoinen lintukoto. ❤
