Brunssi, joka venyi iltaan ja vei yhden pienen sydämen

_04A9759

Voi mikä viikonloppu! Koti tyhjeni hämmentävän hiljaiseksi perjantaina, kun lapset lähtivät pariksi yöksi Turkuun. Me huitelimme kaupungilla, White Fox veti ensimmäisen keikkansa Semifinaalissa ja Reino Nordin tuli nähtyä Tavastialla. Ilta venyi pitkäksi, niinkuin seuraava aamukin.

Parasta sunnuntaissa oli saareen saapuneet ystävät, iltaan jatkunut brunssi ja kotiin palanneet lapset. Roudasimme satasen safkat maitokärryillä Siwasta ja nautimme niitä pitkään ja hartaasti!

_04A9782_04A9762

Yksi lapsuuteni ihanista muistoista liittyy äidin puristamaan appelsiinimehuun aamiaisella. Päätin että brunssilla mehua riittää, ja nappasin mukaani laatikollisen pieniä aurinkoja. Oli ihanaa kun ei tarvinnut yhtään pihistellä, puristi vaan lisää lasien tyhjennyttyä. Miksei aina voisi olla laatikollista jemmassa!

_04A9770_04A9798

Toni teki peston ja munakkaan, Nanda viipaloi hedelmät ja pyöritti croissantit, Johannes tarjoili kuohuvan ja minä hoidin smoothiet, maitokahvit ja munavoin. Kaikki oli hetkessä valmista, kun soppaa sekoitti monta kättä. _04A9812_04A9850_04A9837 _04A9842

Pienet kuonot kävivät välillä putsaamassa muruset pöydän alta ja palasivat taas unille lepakkotuoliin. Pojat toivat säpinää tullessaan ja saivat rääppiä jäljellä olevia ruokia iltapalaksi._04A9866_04A9896_04A9889

Päivän rakkaustarinan hoiti pieni tyttö, joka kampasi korvansa taakse ja antautui tunteelle täysin. Tuo ilme. En kestä.

Yhteistyössä Suomen Lähikauppa

Menikö homma Reishille?

_MG_9218

Olen viime aikoina vedellyt sieniä. Four Sigma Foods on kehitellyt sienistä ja käävistä helposti nautittavat muodot – nesteeseen liukenevat jauheet, jotka voi kipata suoraan kuumaan veteen, teen tai kahvin joukkoon, tai smoothien sekaan. _MG_9224_MG_9246

Sienillä kerrotaan olevan monia positiivisia terveysvaikutuksia. Ne ovat erittäin voimakkaita antioksidantteja, parantavat kehon immuniteettia ja vaikuttavat esimerkiksi unenlaatuun. Omaksi suosikiksi pelkän maun perusteella on muodostunut tuo sininen kaakaoshotti, jonka juon illalla ennen nukkumaanmenoa.

Viime syksy meni todella vähillä ja huonoilla unilla. Pyörin varpaat jäässä sängyssä ja päättelin kellonajat lautan hurinasta (päättelen kyllä vieläkin). Pisin hiljainen väli on kolmesta kuuteen, jonka aikana usein lopulta nukahdin.

Tänä vuonna haluan nukkua pidemmin ja paremmin, eikä sienikaakao ole ainakaan vaikeuttanut tavoitetta. Nuo muut jauheet vaativat vielä pientä totuttelua ja miksailua oikeiden peitemakujen löytämiseksi, sillä pelkästään ei uppoa. Eri sienillä on myös eri vaikutuksia. Piristäviä sieniä testailen aamusmoothien joukkoon piilotettuna ja raakakaakaolla peitettynä. Raakakaakao kun peittää ihanasti kaikki pahat maut alleen!

_MG_9242_MG_9219

Kuvien sekalaiset sienet sain pikkujoulujen ylijäämänä.