Hyppy viime viikonloppuun ja Ruissaloon! Nousin perjantaina iltabussin vietäväksi Turkuun ja suuntasin suoraan toistaiseksi viimeistä kertaa järjestetyille H2Ö -festareille.
Tunnelma oli hurmaava, moni luonnehti tapahtumaa mini Flow’ksi, eikä mennyt paljon pieleen. Esiintyjälistalta en tunnistanut montaakaan artistia, muttei se haitannut yhtään.
Kaikki festarilavat olivat pieniä, osa oli ladoissa ja laitureilla, osa suuremmissa halleissa. Nostureita, potkureita ja kaikkea satamaan ja laivoihin liittyvää oli siellä täällä, ihmiset vaelsivat venevajojen väleistä keikalta toiselle. Laadukasta ruokaa oli tarjolla, mutta mitään makeaa ei löytynyt!! Kaipasin kaksi päivää metrilakuja, mutta sain vain suklaamuffinssin. Surkeaa, mutta selvisin.
Turun Taideakatemialaiset näkyivät alueella vahvasti erilaisilla teoksillaan, valoilla oli maalattu kuvioita taloihin ja keijuvalot reunustivat kulkuväyliä. Oli niin nättiä.
Lähdin reissuun yksin, mutta vanhana turkulaisena löysin ystävät kymmenen vuoden takaa. Kuinka ihanaa oli päivittää kuulumiset, kuulla lapsien lukumäärä ja naimisiinmenojutut, nauraa kurkku käheäksi ja muistella asioita aikojen alusta. Kun mikään ei ollut muuttunut, ja silti kaikki.
Minnan kanssa palattiin vaatekauppa-ajoille, kun Onlyn ja Vero Modan myyjät olivat kaupungin kuuminta hottia ja Jori lauloi King Kongista tanssilattialla. Kuinka Tomppa arvostaa edelleen sentilleen viikattuja t-paitapinoja ja pyörittää ihan vaan ”harrastuksena” menestyvää levy-yhtiötä. Kuinka Dynamo on vieläkin SE paikka. Toisaalta rinnalle on tullut Kuka-baari ja jokirannan Tintå, josta saa maailman parasta roseeta.
En nukkunut ensimmäisenä yönä yhtään. Istuin yön Aurajokirannassa keltaisen kontin päällä, loistavan Olohuoneklubin tuottaja/suunnittelija/kuningas Pietari P. seuranani. Aamu valkeni ja ravintolalaivojen heijastukset hälvenivät, kun hyppäsimme tahoiltamme aamubusseihin. Minä äidin luokse Kakskertaan ja Pietari Tampereelle uusille festareille. Toivotin puoli kahdeksalta aamulla kuskille hyvää yötä ja raahauduin koirien viereen nukkumaan.
Seuraava festaripäivä ei jäänyt ensimmäistä huonommaksi, vaikka missasinkin pari odottamaani keikkaa. Uni vei voiton ja pääsin liikenteeseen vasta illalla, mutta pilkkuun asti pinnistin sinäkin yönä. Viikonlopusta jäi valtavat univelat, mutta sisäistä energiaa koko loppukesäksi. Elämässä on kesän aikana myllertänyt niin isosti ettei ikinä ennen, ja olen tehnyt tietoisen valinnan olla joo-tyyppi. Aion ottaa kaikki kivat kokemukset avosylin vastaan, nähdä ystäviä entistäkin enemmän ja hymyillä suupielet jumiin.
Lähtisinkö uudestaan H2Ö:hön hillumaan? Todellakin! Sääli ettei juuri sitä järjestetä enää uudestaan, mutta uskon tilalle tulevan jotain muuta vastaavaa. Jännityksellä odotan mitä. Ja onhan tässä vielä kesää jäljellä, mitä vain voi tapahtua!