Suvun söötein tyttö

Oih, parin viikon takaisista kuvista saa niin hyvän mielen! Vaikka minulla on koti täynnä poikia, saan onneksi nauttia tuosta pienestä ihanasta tytöstä melko usein.

Olen viime aikoina ollut todellinen paskamutsi. Eeli on ollut kovassa yskässä, joten pojat ovat viettäneet tarhan sijasta saikkupäiviä kotona. Minulla taas työt ovat kasaantuneet huolella ja osa-aikaisina lastenhoitajina ovat toimineet Totoro ja Ponyo peräkkäin.. Huoh. Tulevalla viikolla aion korvata menetetyn ajan, tehdä kunnon kotiruokaa ja nauttia ulkona keväästä!

Näin viime yönä unta, jossa heitin talviturkkini mereen. Suunnittelin kovasti myös siihen liittyvää blogiotsikkoa ja olin aamulla jokseenkin pettynyt tajutessani kaiken olleen vain unta.. Totta taas oli eilinen ilta Yrjönkadun uimahallissa, josta Miia oli varannut yksityissaunan ja kutsunut yhdeksän pyllyä lauteille. Nautimme oman saunamme lisäksi myös aidosta vanhasta puusaunasta, naku-uinnista ja selänpesusta, sekä sapuskoista, joista tervajäätelö kuuman karamellikastikkeen ja jäisten karpaloiden kera oli ehkä paras syömäni jälkkäri hetkeen! Seuraavalla kerralla taidan siirtyä alkupaloista suoraan jälkiruokaan. Tai jättää alkupalatkin ehkä väliin..

8 kommenttia kirjoitukselle “Suvun söötein tyttö

  1. Tein suku on täynnä kauniita ihmisiä! Mäkin jäin tuijottelemaan tätä mainiota vauvaa. Ihanat piirteet, hauskat ilmeet.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *