Pieni suuri

Suomenlinnan ala-asteella oli viikonloppuna avoimien ovien päivä ja eskarit oltiin kutsuttu perheineen tutustumaan syksyllä alkavaan kouluun.  Voi miten jännää se oli! Ohjelmassa oli tiedoitusta vanhemmille ja työpajoja lapsille, eskareille tarjottiin myös lounas ruokalassa.

_04A4701_04A4619_04A4653

Olen itse käynyt ala-astetta Turussa, edesmenneessä n. 60 oppilaan Kakskerran koulussa, tästä saman kokoisesta kyläkoulusta tuli vähintään yhtä hyvä fiilis!

Englanti aloitetaan jo ekalla, historiassa käydään läpi myös Suomenlinnan omia tapahtumia ja luovuutta korostetaan monessa. Moni opettaja asuu saarella ja on viihtynyt työssään toistakymmentä vuotta.

_04A4620_04A4634_04A4629_04A4699_04A4647_04A4650

Milo odottaa innolla koulun aloitusta, vaikka selvästi myös jännittää. Sille muutokset uuteen ovat aina vaikeita. Toisaalta täällä kaikki tutut eskarikaverit siirtyvät samalle luokalle, jolloin muutos on ehkä helpompi. Meiltä on kouluun minuutin matka ja sinne kipittää syksyllä jo neljä Linnanportin lasta. Vitosista tulee uusien ekojen kummiluokka ja jokainen pieni saa oman kummioppilaansa. Mainittakoon vielä pikku bonari, merinäköala. Siinä voi sitten tuijotella ruotsinlaivoja ja uppoutua unelmiin..

_04A4707_04A4654_04A4667 _04A4712

Yhden talon jälkeen näkyy jo kotiin, eikä suojateitä ole ylitettävänä. On tämä kieltämättä aikamoinen lintukoto. ❤

_04A4717

Veden vuorokausi

_MG_4351

Eilen pakkasen kiristyminen sai meren höyryämään. Aurinko paistoi ja lautta kulki kaupunkiin hattaroiden läpi. Minä olin hattarassa ja pilvessä jo pelkästä valosta!

_MG_4367_MG_4369_MG_4440

Seuraavana aamuna höyry oli poissa ja meri jäätynyt. Aurinko paistoi jälleen, ja puut olivat pienessä huurussa. Kevät ei tullutkaan suoraan syksyn jälkeen, mutta ei kai sen kuulunutkaan.

_MG_4410_MG_4449_MG_4417

Minä ja japanilaiset olimme ainoita, jotka tarkenivat osan matkasta lautan kannella. Sovin hyvin kameroideni kanssa tänne Suokin turistijoukkoon. :) Kesällä varmasti vieläkin sulavammin.

_MG_4444_MG_4422

_MG_4445