Tänään on ollut kohtalaisen kaunis kevätpäivä, etten sanoisi. Nökötin aamupäivän koneella, mutta vähän ennen poikien hakemista oli pakko lähteä hetkeksi kallioille.
Heitin selälleni kukkulan päälle, haistelin juuri kulotetun heinän tuoksua ja aivastelin auringosta. Olisin voinut jäädä siihen hetkeen iäksi.
Kyllä oli hämmentävää, kun ensin näki edes aika hyvin, ja sitten ei yht’äkkiä yhtään. Mereltä kuului sumutorvien sinfonia ja jään ryminä laivan keulaa vasten, mutta LAIVASTA EI NÄKYNYT VILAUSTAKAAN. Ei kertakaikkiaan mitään, vaikka se ajoi ohi ihan vierestä.
Sama sumu näytti olevan myös vastarannalla, siellä eräskin pitkähiuksinen kaunotar hymyili valloittavasti pää pilvissä. Lentosuukkoja meren yli, puspus!
Eilen pakkasen kiristyminen sai meren höyryämään. Aurinko paistoi ja lautta kulki kaupunkiin hattaroiden läpi. Minä olin hattarassa ja pilvessä jo pelkästä valosta!
Seuraavana aamuna höyry oli poissa ja meri jäätynyt. Aurinko paistoi jälleen, ja puut olivat pienessä huurussa. Kevät ei tullutkaan suoraan syksyn jälkeen, mutta ei kai sen kuulunutkaan.
Minä ja japanilaiset olimme ainoita, jotka tarkenivat osan matkasta lautan kannella. Sovin hyvin kameroideni kanssa tänne Suokin turistijoukkoon. :) Kesällä varmasti vieläkin sulavammin.
