Ah ja huh, vuoden viimeisiä tunteja viedään.
2017 oli ok, ehkei niin päräyttävä mitä tasan vuosi sitten kuvittelin, mutta hyvä kaikkineen. Ensimmäinen ikioma vuoteni, jonka pärjäsin ihan sairaan hyvin.
Ihastuin vain vähän ja hetkeksi, sekin semi salaa kohteelta. Eniten pidin ajatuksesta olla onnellinen yksin, sillä sitä olin ja olen. Päivänselvää, että mukaan mahtuu myös epätoivoisia ”en koskaan löydä ketään” -hetkiä, mutta pääsääntöisesti olen ollut valtavan vahva vain itsekseni.
Lunta ja liukkautta ei tänä mustana loppuvuotena juuri ole ollut, mutta vedin vuoden ainoat lipat vikalla viikolla. Ensin koira kiskaisi oikealla hetkellä ja liuin pitkin kuraista polkua pyllylläni alamäkeen, toisen kerran ajattelin vain vähän vilkaista tinderiä korkeissa koroissa keskellä kirkkopuistoa ja kohta olinkin rähmälläni polvi auki ja kämmenet ruvella. Otin sen merkkinä.
Tänään vietän uutta vuotta taas ilman vastuuta muista, lempi-ihmisteni seurassa ja ajattelin palata kotiin vasta huomenna. Ihanat tytöt naapurissa ottavat koiran hoitoon ja saan olla villi ja vapaa. Turvaa tuo tieto siitä, että saan pojat huomenna viereeni ja asiat pysyvät tasapainossa.
Ihanaa vuodenvaihdetta ystävät, otetaan ilo irti!
