Meillä molemmilla on hiukset lyhentyneet näistä kuvista, mutta nauru ja hulluttelu säilynyt ennallaan.
Se oli Pariisin Kevään kiertueen viimeinen keikka. Päätin ottaa muitakin kun vaan keikkakuvia, ja näin paljon ihanaa naiskauneutta.
Pitkästä aikaa tuli kiire viimeiseen lauttaan, tuntui että ilta olisi voinut jatkua vielä paljon pidemmälle. Istuin lautan kannella ja tuijotin valtavaa täyskuuta, nautin ensimmäisestä lämpimästä yöstä.