Kinokset ovat jo lähes kokonaan sulaneet saaresta. Kevät tuntuu tulevan pysyvästi helmikuussa, joten tämänkin talven Suomenlinnan lumikuvat jäivät todella vähäisiksi. Viime talvena sama, toissa talvena taas pyrytti niin ettei kotiin meinannut päästä. Olisi silloin pitänyt kuvata paaaljon enemmän, kun vaan olisi tiennyt ettei samanlaista talvea tule hetkeen. 
Ilma on ollut tyyni. Ulos pystyi jo lähtemään villapaidassa jäätymättä kuoliaaksi merituulessa. Koirillakaan ei ollut kiire kotiin, ne nauttivat lumen alta löytyneistä aarteista ja tuoksuista.
Kiersimme saaret ympäri ja poikkesimme rannalla. Auringosta näkyi häivähdys, tuollainen ihan pehmeä ja persikanvärinen. Oli niin kaunista, että meinasin vaihteeksi haljeta.
Yksi lempikohdistani Suomenlinnassa on tuo sininen tunneli ja sieltä avautuva näkymä. Kutituksena mahanpohjassa viljelypalsta, joka pääsee tänä vuonna kunnolla käyttöön. Sekin ihan tuossa vieressä. Multasormia syyhyttää jo!
On teillä kaunis asuinpaikka – ja ihanat mäyrinkäiset <3
Samaa mieltä molemista. <3
Ihania kuvia taas. <3 Oma palsta on ihan parasta, jos ei kerran ole omaa puutarhaa. Meillä lähtee nyt viides palstakesä käyntiin. Se on ihanaa, kun joka vuosi saa suunnitella kaikki ihan alusta ja jos yhtenä kesänä hommat menee pieleen, niin seuraavana saa taas aloittaa alusta. Jos tykkäätte herneistä, niin laittakaa niitä. En ite tajunnut kahteen ekaan vuoteen laittaa kun luulin että ne on jotenkin vaikeita… Mut olikin tosi helppoja ja herkullisia! Ja perunat ja porkkanat ja salaatit ja ja… Maa-artisokkaa kannattaa heittää jonnekkin nurkkaan. Niille ei tarvii tehdä yhtään mitään, ne vaan hoitaa ite hommat ja sit voi kerätä vaikka vasta seuraavana keväänä, säilyy maassa. :)
Niin ihanan näköistä! Haluun tulla kylään
Tule tule kulta!!!
Kyllä luonto osaa olla kaunis. Erityisesti merenrannat.
Suokki on taianomainen, aina.