Ai luoja. Olen varastoinut vanhoja päiväkirjakalentereita lipaston laatikossa vuosien ja monien muuttojen ajan. Nyt vihdoin aloin selailla sivuja ja olin kuolla! Eihän sitä nyt mitään suurta järjenloistoa odota murkkuhirviöltä, MUTTA SILTI! Päätin etten enää ikinä halua lukea tekstejä, saatikka että JOKU MUU löytäisi ja lukisi ne!

Sivut poltettuani päätin säästää kannet. Hevoshullu 92-93 ja Garfield 94-95. Vuoden 2000 jälkeiset jutut jätin talteen, niissä pyörii kuitenkin sama mies ja ystävät, sama elämä. Liitteenä alkuvuosien rakkauskirjeitä, joita ei enää 13,5  vuoden jälkeen synny ihan samaa tahtia, pah.