Viime päiviin – ja viikkoihin – on liittynyt niin paljon. Olen sata kertaa sanonut, että ensi viikolla on pakko helpottaa, mutta NYT sanon sen viimeisen kerran. Ensi viikolla helpottaa.
Kaiken hässäkän keskellä oli kolmas hääpäiväkin, joka tosin vilahti ohi kireissä ”pakkohoitaatääjuttunyteikätehämitäänkivaa”- meiningeissä. Mamma saapui Helsinkiin pelastavana enkelinä ja me saatiin asioita hoidettua. Ja päästiin vapaalle.
Menetetty ilo otettiin viikonlopun aikana tuplana takaisin. PMMP:n huikean lauantaikeikan jälkeen tuli istuttua paarissa viimeiseen lauttaan asti ja yllättäen vielä kotiportilla kaksi kahelia naapurinrouvaa pelästyttivät meidät kuoliaaksi ja roudasivat yläkertaan jatkoille. Parasta.
Nukkumaan mentiin puoli viisi ja puoli yhdeksältä oltiin Jussin kanssa jo juoksuhousuissa. Minä vedin lupaamani Maailmanperintöjuoksun ja Jussi puolimaratonin! Eka kiekka, eli se meikän 7 km hölkättiin kimpassa, enkä pysty tarpeeksi kiittämään seuraani tsempistä. KIITOS Jussi, ilman sinua oisin nukahtanut/keskeyttänyt/kävellyt/ryöminyt. Kiitos myös lukijalle, joka tulit startissa moikkaamaan, tuli kiva mieli!
Nämä kuvat ovat kolmen vuoden takaa, kymmenvuotispäivänä maistraatissa. Paikalla omat pojat ja muutama läheinen ystävä. Ei hullumpi keikka sekään, matkalla ollaan edelleen! Kiitos Toni rakkaani, kanssasi on hyvä olla.
