Ahmin auringonlaskuja. Jokavuotinen sekoaminen valon määrästä, bonarina juuri nyt taivaalla möllöttävä täyskuu.
En suinkaan ollut yksin ihailemassa iltaa. Rannassa pörräsi drone ja mattolaiturilla joku tähtäsi kuunsiltaan.
Koira räsähti läpi jään isoon lammikkoon ja palasimme pian kotiin kuivattelemaan.
En kyllästy kiertämään saaria. Tutut mukulakivitiet vievät vieläkin joskus uusiin paikkoihin, tunneleihin joissa en ole aiemmin käynyt.
Olen asunut Suomenlinnassa nyt kuusi vuotta. Vuosiin mahtuu valtavasti eri vaiheita, muttei kertaakaan kyllästymistä. Rantakallioille on valunut kyyneleitä niin ilosta kuin surusta, meri vieressä on aina helpottanut hengittämään.
Joskus jätän minäkin vielä merkkini kallioon. ”Dorit was here”, niinkuin teininä Kupittaanpuiston kiipeilytelineisiin.
Viikonloppu alkoi ja elämä helpotti. Lähdettiin eilen poikien kanssa Altaalle uimaan. Tuntui että näennäiset huolet huuhtoutuivat viemäriin ja tilalle tuli lämpö ja raukeus. Avantoon en mennyt, vaikka uhosin. Aurinko laski ja tähdet tulivat esiin, uitiin niiden alla sulkemisaikaan saakka. Saunasta suoraan lautalle ja kotiin nukkumaan, unta ei tarvinnut odottaa.
Tänään saimme ystäviä yllätysvieraiksi. Ulkoiltiin ja nautittiin auringosta, käytiin Lelumuseossa teellä. Kotona hiilinaamiot ja hihittelyä, ystävien lähdettyä illallinen ja Avaran luonnon ihmeet.
Uuden kuun taika taitaa nostaa mielialaa. En pistä ollenkaan vastaan.
