Testissä taustahälyn poistavat langattomat nappikuulokkeet

Sain muutama viikko sitten testiin Sonyn uudet minipienet langattomat nappikulokkeet. Pääsin heti alkuun kokeilemaan niiden taustamelun peittävää taikaa lentokoneessa matkalla Berliiniin. Olin ladannut kuulokkeet ja niiden kopan täyteen virtaa, mutta Spotifysta unohdin ladata musaa offlineen. Puolentoista tunnin lennon veivasin kahden puhelimesta löytyneen biisin voimin, onneksi oli hyvät biisit.

En erityisemmin nauti lentomatkustamisesta. Käperryn mielelläni omiin ajatuksiini, luen kirjaa tai kaikkein mieluiten kuuntelen musiikkia. Kuulokkeet, jotka poistavat hurinan ja huudon ympäriltä, ovat omiaan juurikin julkisilla välineillä matkustamiseen. Äänenlaatu näissä Sonyn kuulokkeissa on megahyvä, ja musan kuuntelu pelkkää nautintoa.

Lento-, juna-, lautta ja ratikkareissujen lisäksi olen tykännyt kuulokkeista lenkillä. Ostin elämäni ensimmäiset talvijuoksuunkin soveltuvat lenkkarit, joista innostuneena olen hölkötellyt pieniä lenkkejä ympäri Suomenlinnaa. Piuhattomuus on tässäkin täyttä luksusta. Puhelin taskuun ja napit korviin, eikä yhtään johtoa niiden välillä! Napit pysyvät hyvin korvissa ja tuntuvat yllättävän mukavilta. Vaihdoin kuulokkeisiin pienimmät mahdolliset tulpat, jotka sopivat omaan korvaani parhaiten.

Muutaman miinuksen keksin näistä muuten lähes täydellisistä kuulokkeista. Ensimmäisenä miinuksena pieni viive. Musiikkia kuunnellessa siitä ei tietenkään ole haittaa mutta videoita katsellessa tökkii. Kuva ja ääni eivät osu kohdalleen, vaan ääni tulee hetken viiveellä. Leffat ja instastoriet jätän siis näillä katsomatta. Joskus tapahtuu myös pientä pätkimistä äänessä, mutta se on todella vähäistä ja harmitonta. Viimeisenä miinuksena pakollinen paha, eli se kun akku loppuu, eikä kotelossakaan ole enää virtaa. Aivan kuin turvamuuri oman ihanan kuplan ja todellisuuden välillä murtuisi, eikä suojaa saa ennen pistorasian löytymistä. Tosin tämäkin on melko harvinaista, sillä täyteenladattuna kuulokkeet toistavat musiikkia jopa yhdeksän tuntia pienillä välilatauksilla suojakotelosta.

Kaiken kaikkiaan aivan loistavat kuulokkeet. Kannan näitä aina mukana ja hukuttaudun omaan maailmaani matkalla paikasta toiseen.

Pyykkimuija

doritsalutskij-pyykkitupa-10Olen löytänyt elämääni pyykkituvan. Selkä vääränä roudaan likapyykit kirkkosaaren toiselle puolelle, tuuppaan pari koneellista pikaohjelmalla pyörimään ja laitan musat soimaan. Siitä se riemu alkaa.

Luen lehtiä, laulan ja tanssin. Kuivausrummun jälkeen mankeloin. Ekalla kerralla rullasin pikkaritkin, sittemmin olen malttanut lopettaa pyyhkeiden ja lakanoiden jälkeen.  doritsalutskij-pyykkitupa-15doritsalutskij-pyykkitupa-9

Pikkukaiutin pauhaa sekalaisia soittolistoja ja minä viikkaan puhdasta pyykkiä takaisin säkkeihin. Parin tunnin projektilla on puhdistava vaikutus myös päähän ja pesutuvasta palaa viikattujen vaatteiden lisäksi onnellinen vaimo, joka on purkanut kaikki piilossa olleet agressionsa suuriin koneisiin.
doritsalutskij-pyykkitupa-11Itävallan reissun jälkeen pesuainetottumukseni saivat uuden suunnan. Ero ekologistenkin pesuaineiden kesken on huima, saatikka kun suppean valikoiman sanelemana on välillä ollut pakko ostaa lähikaupan perusaineita. Planet Puren tehtailla näimme ja kuulimme heidän tapansa toimia. Kaikki mahdollinen kierrätetään, raaka-aineet ovat luomua ja valmiit pesuaineet mahdollisimman prosessoimattomia. En ole alan ammattilainen, mutta kaiken matkalla näkemäni perusteella on ollut helppo jättää vanhoille aineille hyvästit ja marssia Ekoloon hakemaan uudet.

_04A9263doritsalutskij-pyykkitupaKotiin päästyäni petaan puhtaat lakanat ja vaihdan pyyhkeet, jonka jälkeen on tietty pakko muutenkin siivota. Koko roska kerralla kuntoon, sitten on helppo olla ja möllöttää, sytyttää pari kynttilää ja nostaa jalat ylös.