Pieni iso. Lähtee joka aamu niin reippaana kouluun – kunhan aamupalasta ja hampaiden pesusta on selvitty.. Kerrottavien juttujen määrä on valtava, juuri silloin kun pitäisi tehdä jotain ihan muuta. Mutta aina se on kouluun ehtinyt. Juoksee, vaikka voisi kävellä. Pihan poikki saa joskus häntää heiluttavan saattueen.
Joka iltaiset lenkit koirien kanssa vievät usein rantaan. Näkymä kaupunkiin aukeaa lauttarannasta, samalla kun kiikuttaa metallitölkkejä kierrätykseen (paitsi suokkilaiset hoi! Toinen pienmetallipiste Pirunkirkon takana, juhlaa!)
Maisemaa ei kauaa ehdi paikallaan ihastella, sillä kaksi erittäin kiireistä kääpiömäyräkoiraa kiskoo jo hajujen perään. 
Kierrämme yleensä puolet kirkkosaaresta, joskus vain oman korttelin. Toisinaan käymme Susisaarella katsastamassa palstan, joskus harvoin kierrämme Kustaanmiekan.
Iltojen pimeneminen vaikuttaa reittiin. Nyt on vielä hetken mahtavaa tuijotella merelle, mutta kohta tarvitaan jo kaikki mahdolliset lisävalot ja heijastimet, eikä silti tee mieli lähteä kovin kauas kotoa. Päiväkotireitille tallaantuu pieni mayräkoirapolku ja kirjekaverit vähenevät..
ÄH, nyt litsari poskelle, on vielä elokuu! Marisen pimeästä sitten kun se oikeasti vie yli puolet päivästä. Eikä se silloinkaan välttämättä ihan kamalaa ole. Eihän..
Jossain vaiheessa hellyimme päästämään mäyrät sänkyyn. Ne olivat kuolla onnesta; mönkivät, heittäytyivät selälleen ja tulivat aivan kiinni ihoon. Tavallaan siitä nautti myös itse, pieni lämmin koira tuntui hyvältä vieressä. Ajattelimme niiden pysyvän jalkopäässä kun nukumme, mutta kaikkihan sen tietävät, kuinka siinä kävi.
Nyt kun koulu- ja päiväkotijännitys saa pojat heräilemään öisin, on liikaa että sängyssä pyörii vielä pari mäyräkoiraakin. Juhlat ovat loppu, sänkyyn ei hypätä edes päiväunille. Syksyn kurat saa tästä eteen päin hinkata omaan petiin.
Arvatkaa, onko mennyt vielä perille? Noup.