Pallivahan Beyoncé ja muita mahtavia turkulaisia

kauppatori

Eksyin eilen tietämättäni turkulaisten keskelle. Sain kutsun synttäreille, jossa ajattelin olevan paria lukuun ottamatta vain vieraita ihmisiä. No tavallaan ne olivatkin aluksi vieraita, mutta ne kaikki olivat Turusta!  Mikä kotoinen tunne! Facebook kertoi yhteiset ystävät ja yht’äkkiä olimmekin jo lähes samaa sukua!

Selvitimme illan aikana mm Pallivaha -nimen synnyn ja mietimme sille ruotsinkielistä nimeä (pallvax). Pöydän alla joku sitoi sukkia solmuun ja hihitti.

tonihannah

Synttäreiltä siirryin treffeille vanhoille kotikulmille, Punavuoren Ahveneen. Siellä tuli istuskeltua ilta jos toinenkin ensimmäisinä Helsinkiin muuton jälkeisinä vuosina. Meitä muutti aikoinaan isompi ystäväporukka Turusta Helsinkiin, suuri osa Viiskulman ympärille ja Ahven oli sopivasti lähellä kaikkia. Nyt edellisestä käynnistämme oli kulunut vuosia!

tonilautalla

Nostalginen ilta, kertakaikkiaan. Viimeisellä lautalla kotiin, vieressä uskomaton yhdistävä tekijä, yläkerran suloinen Hannah.

hannah

Ihana Kamu!

ona kamuona kamu

Onan nauru on tarttuva. Naisella on voimakas ja aito luonne, joka ei valehtele. Hänen kanssaan ei tarvitse arvailla onko asiat hyvin vai huonosti, sillä sen joko näkee tai kuulee. Vaikka tyyppi on näyttelijä, on arki ja ystävyys täyttä totta.

Ona ja Samuli taisivat olla ensimmäisiä ihmisiä Suokissa, joihin tutustuimme tänne muutettuamme. Naapuritalon perhe otti meidät lämmöllä vastaan ja sittemmin olemme viettäneet paljon hyvää aikaa yhdessä.

ona kamuona kamu

Näitä kuvia napsittiin henkilökuvatarpeeseen. Minä kuvasin posket punaisena ja Ona oli oma ihana Ona. Silmät säihkyvinä ja kuulemma väärät villasukat jalassa. Minusta ne sopivat ihan hyvin.

ona kamu