Ukot muurin suojassa

Viikonloppuna oli vielä loskan sijaan lumiukkokeli. Paikalliset pyöräyttivät pop-up lumiukkopuiston pystyyn, tarjosivat piiput ja porkkanat kaikille halukkaille rakentajille. Lopputulos oli upea, en ehtinyt paikalle parhaaseen aikaan, kun muurissakin roikkui ukkoja, mutta onhan nämäkin nyt loistavia.

Leikittelen ajatuksella, että kaverit heräävät eloon auringon laskiessa, viettävät railakkaan yön silmät kiiluen, ja palaavat aamuksi taas paikoilleen. Toiset vielä vähän sekaisin yöstä, toiset tomerana muita toruen. Katsokaa nyt noita ilmeitä!

Vohveli-iltapala

Viimeisenä iltana ennen oman viikon loppumista sitä haluaa tehdä lapsille jotain erikoisen hyvää. Lettuja, vohveleita, pannaria, jotain.. Iltapalan jälkeen lukea kirjaa ääneen, olla jaloista solmussa ja rapsuttaa selkää. Viimeinen päivä on vastakohta sille ensimmäiselle, jona yleensä otetaan yhteen ja putsataan paineet pois. Viikko elää ja yleensä paranee aina loppua kohden, viikonlopun hitaat aamut, pelipäivät ja herkkupäivä on kultaa. 

Elän kahta erilaista elämää, ja nautin molemmista hulluna. Yhtä vohvelia ja lettuja tämä kevät. Jospa tällä fiiliksellä saisi ne muutamat mieltä painaneet asiat vielä hoidettua, monesti rästijuttujen loppuun saaminen vapauttaa moninkertaisesti energiaa.

Nämä vohvelit olivat vegaanisia, huijasin niistä terveellisempiä kolmanneksella härkäpapujauhoja. Sivuun kaurakermavaahtoa ja pakkasmansikoita, päälle vähän hunajaa / agavesiirappia. Maistui.

Something to tell you

Kävin eilen Musiikkitalolla katsomassa Helsinki Dance Theatren teoskokonaisuuden Something to tell you. Teos koostui neljästä eri tanssiesityksestä, joista jokainen tuntui ihon alla. Tuijotin haltioituneena liikkeitä, jotka näyttivät kevyiltä, vaikka vaativat taatusti kehon jokaisen lihaksen hallinnan. Tunnin mittainen esitys tuntui muutamalta minuutilta, olisin voinut katsoa tanssia ikuisuuden.

Valitsen esiintyjistä usein yhden suosikin, jota seuraan muita tarkemmin. Eilinen suosikkini veti täydellisen suorituksen. Niinkuin ne kaikki muutkin.