Jumaleissön. Tiedättekö millaisissa morkkiksissa kieriskelin kevään. Että uhkailinkin kyllästyttää teidät juoksujutuilla ja lenkeillä keulimisella. Sen jälkeen kun se hanuri kramppasi, en juossut enää metriäkään ennen sunnuntaita (tai siis ulkona, Esportissa meillä oli yhdet vauhtitreenit).
Kevät sisälsi pitkän alakulon jakson ja monta unetonta yötä. Sen seurauksena tulin tietysti myös kipeäksi, enkä sitten siksikään päässyt lenkille. Kahteen viimeiseen viikkoon ei ole yhtään tekosyytä.
Mutta tittidii, kylmiltään vedin kympin sunnuntaina! Minä, muut mudet ja kadonnut urheiluvammani. Eikä siis mikä tahansa jolkottelu, vaan juurikin se Mutsien kymppi! Juoksin elämäni toisen kymmenen kilometrin mittaisen lenkin vähän päälle tunnissa. Fiilis oli mahtava ja naama punainen. Ensimmäiset seitsemän kilsaa menivät kivasti, niiden jälkeen alkoi pakollinen painaminen. Maalisuora tuntui toiselta kymmeneltä kilometriltä, mutta skumppalasin kuva sumentuneissa silmissäni, huohotin maaliin. Piknik-puun alla kiskoin kuohujuomaa janoon Pågenit poskissa ja kiitin aidosti sponsoreita. Ehkä eniten Organit spiritin hierojatyttöjä, jotka pystyttivät matkapöydät samaisen puun alle ja painelivat lihaksemme pehmeiksi. Kiitti ny!
Tästä on hyvä jatkaa eteen päin. Mitäköhän seuraavaksi..?
