Se on maailman suloisin. Jalkapallon kikoista ei ole vielä mitään hajua, mutta juoksu on hauskaa ja kavereiden kanssa kivaa. Pitkillä spagettijaloilla ja valtavalla vauhdilla poika loikkii pallon perään kuin gaselli, ja välillä tuntuu kun se olisi enemmän ilmassa kuin maassa.

Seuraamme Eelin kanssa tuntia sivusta. Veljen tekisi hirveästi mieli osallistua, mutta ryhmä on isommille. Minä nautin treeneistä puikot kourassa ja huutelen silloin tällöin kehuja syötöistä.

Tunnin juoksun jälkeen kävelemme talven hiljentämää pääreittiä parin minuutin matkan kotiin. Nautin jokaisesta askeleesta saarella ja mietin kuinka äärettömän onnekkaita olemme saadessamme asua ja harrastaa täällä. Ja kuinka mahdollista vielä hetki sitten oli muutto muualle. Tarina kaikesta tuosta on vielä tulossa, kunhan osaisin vain päättää mistä aloitan.. Ehkä ihan ihan alusta.