Viikonlopuissa parasta on aamujen venyminen. Kun Tonikin voi torkkua rauhassa ilman piipittävää torkkua.

Ensimmäisenä herää yleensä Milo. Se kömpii meidän väliin, ottaa jomman kumman puhelimen ja katsoo Ylen piirrettyjä tai pelaa lasten pelejä. Seuraavana herää Eeli, ottaa toisen puhelimen ja hakee siitä tasan saman ohjelman, jota velikin katsoo. Siinä ne viihdyttävät itseään melko kauan, hakeutuvat ihan kylkeen kiinni ja nauttivat läheisyydestä.

Vasta mahan kurniminen saa meidät nousemaan puurokattilan ääreen. Tämä tapahtuu monesti lapsiperheiden lounasaikaan, mutta meillä se toimii. Ajattomuus. Mahantahtinen elämä.