Pääsiäisviikonloppu oli kieltämättä vauhdikas. Olin ulkona, kävin syömässä hyvin ja join samppanjaa useampanakin päivänä. Täytin viime viikolla vuosia, viimeinen vuosi kolmekympisenä.
On hienoa lukea kirjoituksia, joissa ihmiset kertovat onnestaan ja varmuudestaan keski-ikäistyä. Että neljänkympin kynnyksellä elämä on hyvä ja itsevarmuus kukassaan. En minäkään haluaisi pakittaa kauas menneisyyteen, lasten elämässä en yhtään, mutta itselle ehkä sellainen kolmeviis voisi sopia. Tämä vain ja ainoastaan iän puolesta, elämää en kelaisi sekuntiakaan. Siinä suunta on vahvasti eteenpäin, mutta itsevarmuutta en tässä vaiheessa pysty allekirjoittamaan. Kaikki on vähän levällään, tuntuu että aika kiitää kamalaa vauhtia ja kroppa vanhenee. Vanheneminen pelottaa.
Yhtä aikaa sitä haluaisi jo olla siellä selkeämmillä vesillä, muttei haluaisi vanheta yhtään. Tulevaisuus kiinnostaa, mutta voisiko sen kokea juuri tämän ikäisenä tai vähän nuorempana?
Hmph. Mutta onneksi kaiken ikäkriiseilyn keskellä on tällaisia pääsiäisiä. Kun on jo maanantai, mutta kuitenkin pyhä. Kun pojat palaavat kotiin, tehdään vohveleita ja möyhitään palstan multaa. Iltalenkille lähdetään saippuakuplien saattelemana. Ja sitten vielä poikien mentyä nukkumaan saapuu ystäviä punaviinille ja paahtoleivälle, jutellaan ja kuunnellaan musaa viimeiseen lauttaan asti.
Silloin tuntuu vain ja ainoastaan hyvälle.
