Mamman luona oli uskomattoman hyvä olla. Onnellisuuteen vaikutti osaltaan se, etten ollut nähnyt poikia viikkoon ja sisälläni möyrinyt järjetön ikävä pääsi pois. Paras tapa nähdä omat lapsensa ihmeellisen täydellisinä olentoina, taitaa olla seitsemän päivän ero. Ei hermostuttanut juuri mikään, hahah!

Reissu sai yllättäviä fiiliksiä aikaan. Olen aina kuvitellut, etten kaipaa Turkua tipan tippaa, mutta nyt sieltä lähtö oli jännän hankalaa. Tuntui että paljon jäi tekemättä ja monta ihmistä näkemättä, vaikkei siellä edes asu enää kovin montaa kamua.. Mutta uudelleen pitää päästä ja pian. Sitäpaitsi kesä Kakskerrassa on jo ikävöimisen arvoinen juttu.