Joskus tarvitaan happea. Kotona pyöriminen ja suklaan syönti ei aina riitä, vaan on päästävä liikkeelle. Kurkku käheänä en uskalla juosta, vaan tyydyn tunnin kävelyyn saarelta toiselle. Hämärä kestää enää vain hetken, aurinko painuu kaupungin taakse ja tekee tilaa kuulle. Tasaisesti jyrisevät risteilylaivat lipuvat ohi turisteineen.

Kävelen lempireittiäni Länskärin ympäri. Kuuntelen musiikkia luureista ja laulan salaa. Tekisi mieli myös tanssia, mutta tyydyn rytmittämään kävelyn biisien mukaan. Kerran pyörähdän ympäri kädet sivuilla ja nauran itselleni, luoja mikä kylähullu, varmasti Sari näki ikkunasta.

Pysähdyn paikalleni kohtaan, jossa pelkään pimeää. Katselen ympärilleni ja hoen itselleni ettei ole mitään pelättävää. Rauhoitu pöhkö.

Joutsenilla on jo isot poikaset, jotka erottaa vain väristä. Tuijottelen niitä hetken ja huomaan taivaalla lisää kavereita. Lohikäärme, ihan selkeästi! Pakko tähdätä taivaalle ja räpätä kuva.

Kotona pienet ovat jo unessa ja minä sammun sohvalle. Happi teki hyvää. Seuraavalla kerralla otan samppanjaa.