Pääsiäinen tuli ja meni, yhtä nopeasti kuin merisumu Kustaanmiekalla. Valkoinen seinä vyöryi kohti, saavutti hetkessä pehmeänä pilvenä, ja antoi lipua läpi.
Lapset olivat Turussa, Tonilla oli keikka ja minä poukkoilin paikasta toiseen. Jotenkin meni vähän turhan nopeasti tämä pyhä, olisin voinut jatkaa toisen samanlaisen ajan tähän perään.
Mutta en valita, oli huippua. Kaiken sen kotona olon jälkeen oli ihana tehdä ja liikkua, yksin, kahdestaan ja koko jengillä. Herätä ympärillä tuuttaileviin sumutorviin, kuunnella puista putoilevien pisaroiden ropinaa, vaikkei edes satanut. Siristellä silmiä auringossa ja tuijotella kirkasta tähtitaivasta. Supista sillalla kyyhöttävälle kissalle kivoja ja juoda kulhoittain kahvia. Kävellä ympäri Suokin saaret ja vaihtaa hetkessä kaupungin kaduille – Ja tajuta, että lumet ovat sulaneet viikossa!
Pääsiäinen teki juuri sen, mitä pitikin. Antoi mahdollisuuden siivota kuukauden tahmat mielestä, kääntää kellojen lisäksi oma puhdas sivu esiin. Tästä on hyvä jatkaa, sumusta selvinneenä.
