Kaksivuotiaat

Mäyriäiset täyttivät kaksi. Paljon on tapahtunut vuodessa, eikä kaikki ole mennyt alkuperäisen ajatuksen mukaan.doritsalutskij-mäyrät2v-2

Toisten juoksujen jälkeen siskoksilla meni sukset ristiin ja ärhentely äityi jokapäiväiseksi tappeluksi. Rähinä syntyi huomiosta, joka johti mm. paljon vähempään paijailuun, eikä kukaan sitä halunnut. Elo kahden tappelevan koiran kanssa kävi vaikeaksi.doritsalutskij-mäyrät2v-6

Päätimme kokeilla pientä eroa. Äitini oli alusta asti heittänyt ilmoille toiveen toisesta pennusta, mutta minä naureskelin että nou nou, nämä jäävät molemmat meille. Rähinän pahentuessa mietimme uudestaan vaihtoehtoa, josko toinen siskoista muuttaisi toistaiseksi maalle. Paikka olisi tuttu, kuten myös ihminen.

Keväällä toinen koirista nousi Turun junaan.

Valinta oli sinänsä helppo, sillä Muta on selkeästi arempi, herkempi äänille ja kovempi haukkumaan – pieni ja herkkä tyttö. Manda taas on kovin rauhallinen, helppo hihnassa ja luotettava myös vapaana ollessaan.

Manda jäi, Muta lähti. doritsalutskij-mäyrät2v-3doritsalutskij-mäyrät2v-8
Tytöt tapasivat toisiaan usein äidin luona ja kaikki meni hyvin.doritsalutskij-mäyrät2v-4doritsalutskij-mäyrät2v-11

Nyt Muta on ensimmäistä kertaa kotona. Katsomme rauhassa, kuinka jatkolle käy. Toistaiseksi ei suurempia rähinöitä, muttei täysi sopukaan. Siskoksilla on selkeästi vaikea löytää johtajaa. Ja onhan tässä kiintymys syntynyt myös äidille ja Mutalle. Ei ole enää yksinkertaista ratkaisua. Siksi katsommekin rauhassa.

doritsalutskij-mäyrät2v-12 doritsalutskij-mäyrät2v

Tänään piilotin juustonpaloja lehtien joukkoon ja päästin koirat etsintähommiin. Kirsikkapuun lehdet putosivat yhdessä yössä ja piha on keltaisen lehtimaton peitossa. Tytöt nuuhkivat nurmikon jokaisen kohdan ja tarkistivat vielä pöydänkin.

Nyt ne nukkuvat sulassa sovussa, päällekkäin omassa pedissään. Rakkaat.

Ps. Täällä kuvat yksivuotiaista.

Kahvikomppania liikkeellä

doritsalutskij-kahvikomppania-6

Hei kamut! Oletteko jo törmänneet pieneen mustaan mopoon, josta voi ostaa älyttömän hyvää kahvia?

Helsingin Kahvikomppanian mopo on ollut liikenteessä keväästä asti, ja jatkaa niin pitkälle syksyyn kun vaan ilmat sallii. Kahvimopon taustalta löytyvät Kaisa ja Mikko Sarén, jotka loivat aikoinaan myös kauniin Kahvila Sävyn. Sävyn myymisen jälkeen tyypit päättivät panostaa näppärään mopoon, joka kantaa sisällään kaiken tarpeellisen hyvän kahvin valmistukseen.

Mikon ja mopon löytää usein arkiaamuisin Varsapuistikon kulmilta, mutta voipa kahvimopon tilata yksityistilaisuuksiinkin!

Kahvikomppanian kuulumiset näkee helpoiten facebookista.

doritsalutskij-kahvikomppania-10doritsalutskij-kahvikomppania-9doritsalutskij-kahvikomppania-19doritsalutskij-kahvikomppania-22doritsalutskij-kahvikomppania-16doritsalutskij-kahvikomppania-27doritsalutskij-kahvikomppania-11doritsalutskij-kahvikomppania-17doritsalutskij-kahvikomppania-26doritsalutskij-kahvikomppania-5

Juhlat

doritsalutskij-kotibileet-2

Kotibileet. Kokonainen kämpällinen kamuja, pöydällä monta pellillistä pizzaa, kaapeista kaivetut pullot ja drinkkikirja, kakkua ja karkkia. Yksi ottaa kitaran ja esittää päivänsankarille tulevaa tuotantoaan, minä koitan turhaan nieleskellä liikutusta.

Kukaan ei lähde baariin, vaikka alkuperäinen ajatus oli. Kaikki tanssii ja elää tasan siinä hetkessä. 

Kaahaan taksilla viimeiseen lauttaan ja mietin illan erikoisuutta. Päässä soi Juhlat.

doritsalutskij-kotibileet-5doritsalutskij-kotibileet-11doritsalutskij-kotibileet-3 doritsalutskij-kotibileet-6doritsalutskij-kotibileet-10doritsalutskij-kotibileet-4doritsalutskij-kotibileet-7doritsalutskij-kotibileet-16 doritsalutskij-kotibileet-12 doritsalutskij-kotibileet-15doritsalutskij-kotibileet-17doritsalutskij-kotibileet-14doritsalutskij-kotibileet-18 doritsalutskij-kotibileet-21doritsalutskij-kotibileet-20doritsalutskij-kotibileetdoritsalutskij-kotibileet-22