Hahmoja hämärässä

doritsalutskij-iltakävely-4

Voi näitä päiviä! Kuinka paljon voi saada energiaa auringosta, vaikka se ajallisesti näyttäytyykin niin vähän aikaa. Pieni pakkanen kipristelee poskia, mutta kävellessä pysyy lämpimänä. Olemme kävelleet joka päivä valleille, Onalla on lähes sama lempipaikka kuin minulla.

Hengitys höyryää ja aurinko maalaa taivaanrannan syvän oranssiksi. Kaupungin valot ja äänet kantautuvat Suomenlinnaan asti, toisella puolella avautuu tyhjä meri. Tykkään hulluna olla juuri tässä. Valita katseen suunnan fiiliksen mukaan, monesti ottaa molemmat ja kaiken siitä välistä.
doritsalutskij-iltakävely-9doritsalutskij-iltakävely-2

Kahden taiteilijan keskustelut kävelyillä ovat porautuneet syvälle, on ollut helpottavaa saada potkua omille sekalsisille ajatuksille. Puhumisen ja kävelyn ohessa rakastumme jokaiseen löytämäämme oksaan ja ajolautaan, suunnittelemme niistä taideteoksia ja käyttöesineitä. Insinööri mukanamme on hymyillyt ja pyöritellyt päätään.doritsalutskij-iltakävely-3doritsalutskij-iltakävely-5

Vuoden viimeisissä päivissä on taikaa. En jää ikävöimään kulunutta loppuvuotta yhtään, sillä uudessa vuodessa on hykerryttävän hyvä kutina.

Vuodatin vielä muutama viikko sitten kyyneleitä Ranskaan muuttaneiden ystävien ikävälle, vaelsin pitkin heidän hiljaista asuntoaan ja niistin räkää hihaani. Pian tämän jälkeen palaset loksahtelivat uusille kohdilleen ja antoivat mahdollisuuden jollekin toiselle hyvälle.doritsalutskij-iltakävely-10doritsalutskij-iltakävely-6doritsalutskij-iltakävely-11

Ennusteet lupaavat lisää lunta alkuvuoteen, en pistä pahakseni. Loppiaisena täällä saarilla taas tapahtuu, ja olisi ihana saada teitä ruudun sieltä puolen tänne vierailulle. Kirjoitan pian lisää LopUp– tapahtumasta omalta osaltani, mutta pistäkää päivä jo korvan taakse.doritsalutskij-iltakävely-7 doritsalutskij-iltakävely-16doritsalutskij-iltakävely-8doritsalutskij-iltakävely-14doritsalutskij-iltakävely-13

Olisi ihana heittää jotain timanttisia lupauksia tulevalle vuodelle, mutta viime vuoden lupauksetkin menivät metsään, joten en edes yritä. Voisihan sitä vettä taas juoda, nukkua ja urheilla enemmän, mutta lupaamaan en ryhdy. doritsalutskij-iltakävely-17

Aattoaamun savustus

doritsalutskij-savustus-2

Jouluaattona tuntui keväiseltä. Aurinko paistoi ja asteet olivat reilusti plussan puolella. Pakkasin Vanhasta kauppahallista pyytämäni lohet kassiin ja suuntasin kohti savun tuoksua.

Riisipuuron jälkeen aattoaamun tärkein asia oli käsillä.doritsalutskij-savustus-19doritsalutskij-savustus-13doritsalutskij-savustus-12

Ensimmäiseksi sain kupillisen kuumaa glögiä, jonka jälkeen hoidettiin kalat. Savustukseen ei mennyt paljon varttia kauempaa, mutta siinä ajassa ehdin kuulla monen monta tarinaa menneiltä vuosilta. Parhaimpana jäi mieleen vuosi, jolloin pakkasta oli ollut niin paljon, ettei kalakaan ollut kypsynyt millään. Hommaa oli jatkettu kotiuunissa, jotta kala oli saatu joulupöytään.
doritsalutskij-savustus-6doritsalutskij-savustus-20doritsalutskij-savustus-14

Nyt savustamistamme kaloista tuli aivan mielettömän hyviä. Samaan aikaan kun pöntössä valmistui savukala, pöntön alla palavat liekit saivat aikaan loimulohta.

Lihaa ei meidän joulupöydässä tarjottu, eikä muitakaan perinteisiä laatikkohässäköitä. Päätimme viime vuonna, että seuraavaksi sitten jotain aivan muuta, ja se piti. Kalan lisäksi pöydästä löytyi bataatti-kikhernevuokaa, salaatteja, juustoja ja soijamakaronilaatikkoa lapsille. Kaikki olivat tyytyväisiä, eikä pakollisia ”maistat nyt edes vähän” -tilanteita tullut.

Uudet jouluperinteet – heittämällä jatkoon!doritsalutskij-savustus-11doritsalutskij-savustus-21doritsalutskij-savustus-7

Pojat odottivat pukkia aivan täpinöissään, vilkuilivat ovelle ja kyselivät kelloa. Sieltä se lopulta tuli, komeiden lahjasäkkien kanssa. Legot olivat tämänkin vuoden toivotuimmat lahjat. Star Wars alukset koottiin samana iltana ja Tähtien sota valtasi kodin. doritsalutskij-savustus-10doritsalutskij-savustus-16doritsalutskij-savustus-18doritsalutskij-savustus-22 doritsalutskij-savustus