Voi näitä päiviä! Kuinka paljon voi saada energiaa auringosta, vaikka se ajallisesti näyttäytyykin niin vähän aikaa. Pieni pakkanen kipristelee poskia, mutta kävellessä pysyy lämpimänä. Olemme kävelleet joka päivä valleille, Onalla on lähes sama lempipaikka kuin minulla.

Hengitys höyryää ja aurinko maalaa taivaanrannan syvän oranssiksi. Kaupungin valot ja äänet kantautuvat Suomenlinnaan asti, toisella puolella avautuu tyhjä meri. Tykkään hulluna olla juuri tässä. Valita katseen suunnan fiiliksen mukaan, monesti ottaa molemmat ja kaiken siitä välistä.

Kahden taiteilijan keskustelut kävelyillä ovat porautuneet syvälle, on ollut helpottavaa saada potkua omille sekalsisille ajatuksille. Puhumisen ja kävelyn ohessa rakastumme jokaiseen löytämäämme oksaan ja ajolautaan, suunnittelemme niistä taideteoksia ja käyttöesineitä. Insinööri mukanamme on hymyillyt ja pyöritellyt päätään.

Vuoden viimeisissä päivissä on taikaa. En jää ikävöimään kulunutta loppuvuotta yhtään, sillä uudessa vuodessa on hykerryttävän hyvä kutina.

Vuodatin vielä muutama viikko sitten kyyneleitä Ranskaan muuttaneiden ystävien ikävälle, vaelsin pitkin heidän hiljaista asuntoaan ja niistin räkää hihaani. Pian tämän jälkeen palaset loksahtelivat uusille kohdilleen ja antoivat mahdollisuuden jollekin toiselle hyvälle.

Ennusteet lupaavat lisää lunta alkuvuoteen, en pistä pahakseni. Loppiaisena täällä saarilla taas tapahtuu, ja olisi ihana saada teitä ruudun sieltä puolen tänne vierailulle. Kirjoitan pian lisää LopUp– tapahtumasta omalta osaltani, mutta pistäkää päivä jo korvan taakse.

Olisi ihana heittää jotain timanttisia lupauksia tulevalle vuodelle, mutta viime vuoden lupauksetkin menivät metsään, joten en edes yritä. Voisihan sitä vettä taas juoda, nukkua ja urheilla enemmän, mutta lupaamaan en ryhdy.