Hämärä laskeutuu päivä päivältä aiemmin. Elokuun auringonlaskut ovat katsomisen arvoisia ja ystävät niitä hetkiä varten. Puutalomme katolta avautuu näkymä kaupunkiin; kirkontorneja, risteilylaivoja ja meri välissä. Tyyninä iltoina ratikoiden kirskunta ja kaupungin humu kantautuu saareen, välimatka tekee äänistä pehmeitä ja kauniita.
Kiipesimme katon korkeimmalle harjalle, levitimme viltin ja nautimme lasit roseeta. Aurinko painui hitaasti horisonttiin ja pimeys pakotti meidät lopulta laskeutumaan maan tasalle. Voisiko elokuu jatkua ikuisuuden ja jokaisen päivän lopettaa näin?
