Leijoja ja lentäviä ajatuksia

Vuosittainen leijatapahtuma valtasi vallit taas äitienpäivänä. Oma äitini oli meillä viikonlopun, käytiin pizzalla ja käveltiin katsomaan lentäviä kaloja ja muita päivän erikoisuuksia. Pojat keskittyivät leijojen jälkeen Pokemoneihin. Pyrin pitämään järkevää linjaa pelaamisen suhteen. Mielummin juoksua ja kiipeilyä, kuin luuri kourassa eristäytymistä. Toisaalta haluan antaa vapauden nauttia ja kokea sen, mistä ne itse pitävät, vaikken minä sitä ymmärtäisikään. Tärkeintä on kai pitää tasapaino tässäkin.

Suokissa pokettaminen on palkitsevaa, hahmoja kun vilisee ympärillä jatkuvasti. Pokemonin suhteen meillä onkin vapaammat säännöt. Joskus lähdemme kolmestaan pelaamaan, ja voi kuinka pojat nauttivat siitä, että saavat jakaa minun kanssani jonkun oman intohimonsa. Ne kehuvat vuolaasti taitojani ja pyydystämiäni otuksia, vaikken todellakaan ole mestari tässä.

Minä taas olen taantunut teinin tasolle suhteessa omaan äitiini. Eron jälkeen olen selvästi alkanut käyttäytyä kuin pahainen kakara, itsepäisesti kuten aina, mutta vieläkin teinimmin. Kai se on osa tätä itsensä etsimistä ja pärjäämistä yksinään. Tuntuu ettei minun kuplaani mahdu juuri nyt yhtään ylimääräistä aikuista, vaikka samaan aikaan olisi ihanaa ihastua ja seota sopivasti. Hmph.

Heilaa tuskin löytyy ennen helluntaita, joten asennoidutaan nyt siihen sinkkukesään. Kivaahan se on, onhan?

Saunavuoro

Elämäni kuumin juttu on ikioma saunavuoro. Nousevan Auringon Talon sauna on vaaleanpunainen ja ihana, ja vaikkei meri ole tämän saunan vieressä, pääsee ovelta pihalle vilvottelemaan. Saunon vuoroin yksin ja vuoroin poikien kanssa. Kerään kassiin parhaat purnukat ja pienen kaiuttimen, laitan musat soimaan ja makaan lauteilla. Poikien kanssa meno on tietysti villimpää, ne tunkevat itsensä muoviammeisiin ja leikkivät vesisotaa, talvisin kierivät hangessa.

Otin saunavuoron viime syksynä, synkimpänä elämän- ja vuodenaikana. Räntää satoi päin naamaa, kun vaelsin kirkkosaaren toiselle puolelle löylyihin. Nyt fiilis on kaikin puolin kirkkaampi, aurinko paistaa vielä vuoron alkaessa ja laskee sen aikana. Nautin hulluna niistä yksinäisistäkin vuoroista, otan hetken hemmotteluun ja omien ajatusten pyörittelyyn. Saunalla todellakin on puhdistava vaikutus pintaa syvemmälle.

Kevyin mielin tässä – kesää kohti!

KUVAT DORIT SALUTSKIJ

Pyhien pyörteissä

Pääsiäisviikonloppu oli kieltämättä vauhdikas. Olin ulkona, kävin syömässä hyvin ja join samppanjaa useampanakin päivänä. Täytin viime viikolla vuosia, viimeinen vuosi kolmekympisenä.

On hienoa lukea kirjoituksia, joissa ihmiset kertovat onnestaan ja varmuudestaan keski-ikäistyä. Että neljänkympin kynnyksellä elämä on hyvä ja itsevarmuus kukassaan.  En minäkään haluaisi pakittaa kauas menneisyyteen, lasten elämässä en yhtään, mutta itselle ehkä sellainen kolmeviis voisi sopia. Tämä vain ja ainoastaan iän puolesta, elämää en kelaisi sekuntiakaan. Siinä suunta on vahvasti eteenpäin, mutta itsevarmuutta en tässä vaiheessa pysty allekirjoittamaan. Kaikki on vähän levällään, tuntuu että aika kiitää kamalaa vauhtia ja kroppa vanhenee. Vanheneminen pelottaa.

Yhtä aikaa sitä haluaisi jo olla siellä selkeämmillä vesillä, muttei haluaisi vanheta yhtään. Tulevaisuus kiinnostaa, mutta voisiko sen kokea juuri tämän ikäisenä tai vähän nuorempana?

Hmph. Mutta onneksi kaiken ikäkriiseilyn keskellä on tällaisia pääsiäisiä. Kun on jo maanantai, mutta kuitenkin pyhä. Kun pojat palaavat kotiin, tehdään vohveleita ja möyhitään palstan multaa. Iltalenkille lähdetään saippuakuplien saattelemana. Ja sitten vielä poikien mentyä nukkumaan saapuu ystäviä punaviinille ja paahtoleivälle, jutellaan ja kuunnellaan musaa viimeiseen lauttaan asti.

Silloin tuntuu vain ja ainoastaan hyvälle.

KUVAT DORIT SALUTSKIJ