Yhteistyössä Asennemedia ja Tallink
Viime viikonloppuna pakkasimme passit ja uikkarit reppuun ja lähdimme Marin sekä lasten kanssa yökylään Tallinnaan! Määränpäänä meillä oli aivan sataman läheisyydessä sijaitseva Tallink Spa & Conference-hotelli, josta lasten iloksi löytyy kylpylä villivirtoineen ja ulkoaltaineen.
Laivamatka kestää vain pari tuntia. Tallink Superstarin Business Loungessa tarjolla oli aamiaista ja istumapaikkoja, sekä päivän lehtiä luettavaksi – aloitimme matkamme sieltä. Lasten kanssa matkustaessa tietää ruoan tärkeyden, mahat täynnä kaikki on aina paremmin.
Perillä suuntasimme hotellitsekkauksen jälkeen Telliskiven varteen, Kalamajan alueelle, joka oli aivan huikea! Tehdasmiljöö on kunnostettu ja alueella on monia laadukkaita ravintoloita sekä kauppoja. Kurkistimme F-Hooneeseen todetaksemme sen olevan tupaten täynnä, jonka jälkeen päädyimme tien toisella puolen olevaan Kukekeen. Ravintola oli aivan ihana ja palvelu ystävällistä. Hintataso oli edullinen ja lapset huomioitiin kauniisti.
Kalamajalta palasimme hotellille ja vietimmekin loppuillan kylpyläosastolla. Altaat olivat illalla valaistu värivaloin ja lapset olivat innoissaan erilaisista suihkulähteistä ja vesiputouksista. Kävimme Marin kanssa molemmat myös hieronnassa hotellin hoitolassa.
Tallinna näyttäytyi ihanan värikkäänä. Kalamajan graffitit olivat huikeita ja leikkipuisto hauska. Alueella on myös suosittu kirpputori, joka oli tosin ehtinyt mennä kiinni ennen kun löysimme sen. Seuraavalla kerralla osataan olla ajoissa paikalla.
Kalamajan lisäksi kävimme vanhassa kaupungissa pipo-ostoksilla ja kaakaolla. Vanhassa kaupungissa on aina oma tunnelmansa, kapeita kujia ja kukkakauppoja, kahviloita siellä täällä. Ehdimme ennen laivan lähtöä pyöriä myös hotellin vieressä olevalla satama-alueella, joka karuudessaan oli hieno. Yhdellä tasanteella soi musiikki ja pieni porukka treenasi muuveja musan mukana. Kiipesimme portaita huipulle, josta näkyi kauas merelle.
Mielenkiinnolla odotan Tallinkin uutta ympäristöystävällistä Megastar-laivaa, joka aloittaa Helsingin ja Tallinnan välisen risteilyn alkuvuonna 2017. Keväinen minimatka etelään ei kuulosta lainkaan huonolta, varsinkaan jos alla on upouusi matkustaja-alus.