Juhannus Lonnassa

Tänä vuonna vietin ensimmäisen juhannuksen ilman lapsia. Pojat lähtivät isänsä kanssa serkkujen luokse ja mä pyörittelin mielessäni erilaisia vaihtoehtoja aaton menoista. Olisi ollut riennot Röykässä ja kokko Länsi-Mustalla, mutta päätinpä viime hetkellä jäädä yksin kotiin ja alkaa maalaushommiin!

Merellä aallot kohosivat vaahtopäiksi, minä poltin sisällä tuoksukynttilää, join inkivääribisseä ja maalasin lattiaa valkoiseksi. Koira oli Kakskerrassa ja mulla koko tyhjä talo ympärilläni, ei yhtäkään ruokittavaa suuta tai ulkoilutettavaa olentoa. Oli ihanaa.

Hioin ja maalasin, hikoilin ja hymyilin. Sain tehtyä rauhassa sen mitä olin pitkään suunnitellut. Aivan sama oliko juhannus tai joulu, ei tarvinnut pakata ainuttakaan pyyhettä tai lakanaa kassiin, en ollut lähdössä minnekään ja lähikaupasta sai kaiken mitä aattona tarvitsin.

Maalasin sellaisen välitilan, piti päättää maalaako itsensä olohuoneeseen vai eteis-keittiö akselille. Ensimmäisen kerroksen kuivumista odotin olkkarissa. Varustauduin juomalla ja toivoin ettei tule kova pissahätä. Toisen kerroksen odotin keittiössä, eikä siinä kuivumisessa tuntia pidempään mennyt. Kolmannen kerroksen vedin vielä aamulla ja siirryin pihalle odottamaan ystävää.

Juhannusta oli vielä paljon jäljellä, Stadin juhannus oli parhaimmillaan ja mulla naapurin soutuvene käytössä. Tehtiin pieni testi ystävän kanssa rantaviivan läheisyydessä ja varmistettiin ettei puuvene vuoda pahasti. Varmistuksen jälkeen uskalsin jatkaa yksin isommille vesille. 

Soudin Lonnaan juhannusfestareille. Vedin paatin hiekkarannalle ja sidoin puuhun. Sain Lonnalaisilta maailman lämpimimmän vastaanoton ja täydellisen selviytymiskorin saunaan. Kaikki tuntui kuin sadulta, tuijotin puusaunan lauteilta laineita ja kävin heittämässä talviturkin mereen. Join kylmän kaljan emalimukista ja olin valmis keikoille. 

DJ Ibusal veti viimeisiä biisejä terassilavalla, seuraavana makasiineilla esiintyi Shivan Dragn, jonka vuoksi olisin soutanut vaikka Tallinnaan. Keikka oli loistava kuten aina. Jammasin juhannushien pintaan, join ystävien kanssa juomat ja soudin takaisin kotisaareen. Ympärillä oli oranssi auringonlasku ja tyyntynyt meri, päässä aivan sekopäinen onni kaikesta. Lilluin omassa satamassa vielä hetken, hengitin ja tuijotin, ennen kun vedin veneen rantaan ja leijuin kotiin nukkumaan.

KUVAT MINUSTA ARTTU KOKKONEN
MUUT KUVAT DORIT SALUTSKIJ

Elämä eron jälkeen

Kirjoitukseni erosta on ollut blogihistoriani luetuin. Törmään vieläkin ihmisiin, jotka muistavat eroni, katsovat syvälle silmiin ja kysyvät miten olen voinut. Aivan älyttömän hyvin, kiitos kysymästä!

Ero 16 vuoden suhteesta, lasten isästä, aviomiehestä ja asunnon toisesta omistajasta ei tietenkään ollut mikään pikkujuttu. Alussa oli monia käytännön asioita, joita pelkäsin hulluna, monia henkisiä suruja, joiden alle olin luhistua niin etten saanut henkeä. Itkin eroa pojista ja hajonneesta perheestä, en voinut käsittää miten minun oli luovuttava miehen lisäksi hetkittäin myös lapsista.

Meni viikkoja tai kuukausia, mutta aika todella paransi. Itkut vähenivät ja ikävä helpotti. Näin heti alusta asti paljon ystäviä ja osallistuin kaikkiin mahdollisiin tapahtumiin. Tein päätöksen olla joo-tyyppi. Seurasin sivusta eksäni räpiköintiä, enkä kadehtinut sitä yhtään. Olin vähitellen aivan älyttömän onnellinen yksin.

Luin kirjoja ja kävin paikallisessa kirjastossa vieraana Toivoa kirjallisuudesta-tapahtumassa (kirjoitusasu ehkä vähän outo..), mutten muuten ruotinut erohommia juurikaan julkisesti. Ystävien kanssa sitäkin enemmän. Lähimpien kanssa puhuin päivittäin, tuttujen kanssa törmäilin raitilla. Naapurit pitivät olon turvallisena kotona.

Löysin heti alussa itselleni fantastisen terapeutin, jota tapaan edelleen viikottain. Elämä on asettunut uusiin uomiinsa, terapiassa puidaan jo ihan uusia juttuja, vaikka välillä muistellaankin mistä tämä kaikki alkoi.

Erosta on nyt kaksi vuotta. Olemme eksäni kanssa loistavissa väleissä, hänen nykyinen tyttöystävänsä on ihanin ja lapset onnellisia meidän kaikkien seurassa. Äitini kysyi viime käynnillään olenko ollenkaan rakastunut. En ole, ihastunut vain sopivasti silloin tällöin. On ollut  i h a n a a  olla yksin. Olen vapaampi kuin koskaan. Mulla on maailman ihanimmat lapset, joiden kanssa vietän perhe-elämää joka toinen viikko. Sen toisen viikon olen vapaa vastuusta, nukun, syön, juhlin ja työskentelen milloin huvittaa. En etsi enää isää lapsille, sisäiset kellot eivät enää tikitä, on vain minä ja mun tarpeet.

Kaikki käytännön asiat ovat hoituneet paremmin kuin koskaan olisi voinut toivoa, kerron niistä kunnolla vielä myöhemmin. Parasta on ollut huomata pärjäävänsä yksin. Pärjään paljon paremmin, kuin meidän päälle päin kauniissa suhteessa, joka nyt jälkikäteen tarkasteltuna olikin aika tyhjä viiden ensimmäisen vuoden jälkeen. Ystävyyssuhde toimii meille paljon paremmin kuin parisuhde, siitä olen päivittäin kovin kiitollinen.

KUVAT ARTTU KOKKONEN