Lomarannekkeet!

Olen ollut Helsingin huonoin blogin päivittäjä.

Tähän on tultava muutos! Haluan asioita muistiin, tuupata kuvia tänne myös omaksi iloksi. Tämä on väylä muistella tapahtuneita ja selata valikoitua historiaa. Kaipaan alkuaikojen rosoa ja arkisia hetkiä, niitä aion vastaisuudessa heitellä sen kummemmin runoilematta. Paineet pois, ilon kautta ja muuta sellaista.

Pojilla alkoi loma! On ollut ihanaa viettää viikko kesälomamoodissa, vaikka itse olen tehnyt hommia. Illat saavat kuitenkin venyä huoletta myöhemmäksi, uimaan voi lähteä vielä kahdeksalta ja palata auringon laskiessa, sillä kasin kouluaamuja ei ole kiikarissa.

Meillä on Altaan kausirannekkeet, jotka ovat vasta nyt lomaviikolla päässeet kunnon käyttöön. Huikeeta että tuollainen mesta avattiin kotimatkan varrelle! Aion kesän aikana uida kilometreja, tuijottaa lähteviä ja palaavia lauttoja ja kultaisia auringonlaskuja.

KUVAT DORIT SALUTSKIJ

Erottamattomat

Ei voi sanoa, että oltaisi pelkästään makoiltu riippukeinussa. On ollut ihanan paljon hommia, treffejä ystävien kanssa, sopivassa suhteessa hippausta ja sitten tietysti tätä yhdessäoloa näiden tyyppien kanssa.

Tämä näky odottaa minua usein, kun tulen kotiin Milon jälkeen. Uskon että hetken hiljainen hengähdys koulun jälkeen tekee hyvää. Nuo kaksi ovat kyllä erottamattomat.

KUVAT DORIT SALUTSKIJ

Leijoja ja lentäviä ajatuksia

Vuosittainen leijatapahtuma valtasi vallit taas äitienpäivänä. Oma äitini oli meillä viikonlopun, käytiin pizzalla ja käveltiin katsomaan lentäviä kaloja ja muita päivän erikoisuuksia. Pojat keskittyivät leijojen jälkeen Pokemoneihin. Pyrin pitämään järkevää linjaa pelaamisen suhteen. Mielummin juoksua ja kiipeilyä, kuin luuri kourassa eristäytymistä. Toisaalta haluan antaa vapauden nauttia ja kokea sen, mistä ne itse pitävät, vaikken minä sitä ymmärtäisikään. Tärkeintä on kai pitää tasapaino tässäkin.

Suokissa pokettaminen on palkitsevaa, hahmoja kun vilisee ympärillä jatkuvasti. Pokemonin suhteen meillä onkin vapaammat säännöt. Joskus lähdemme kolmestaan pelaamaan, ja voi kuinka pojat nauttivat siitä, että saavat jakaa minun kanssani jonkun oman intohimonsa. Ne kehuvat vuolaasti taitojani ja pyydystämiäni otuksia, vaikken todellakaan ole mestari tässä.

Minä taas olen taantunut teinin tasolle suhteessa omaan äitiini. Eron jälkeen olen selvästi alkanut käyttäytyä kuin pahainen kakara, itsepäisesti kuten aina, mutta vieläkin teinimmin. Kai se on osa tätä itsensä etsimistä ja pärjäämistä yksinään. Tuntuu ettei minun kuplaani mahdu juuri nyt yhtään ylimääräistä aikuista, vaikka samaan aikaan olisi ihanaa ihastua ja seota sopivasti. Hmph.

Heilaa tuskin löytyy ennen helluntaita, joten asennoidutaan nyt siihen sinkkukesään. Kivaahan se on, onhan?

KUVAT DORIT SALUTSKIJ