Aikuisuuden aikakoneessa

Yhteistyössä Mádaradoritsalutskij-madara-7

Minulta on lähiaikoina kysytty yllättävän monessa tilanteessa ikää. En tiedä miksi sen sanominen ääneen on pysäyttänyt. ”Kolkytseittemän.” Se tuntuu paljon suuremmalta kuin vaikka kolmeviis. Samaan aikaan mies täyttää neljäkymmentä. Lapset on kuusi ja kahdeksan. Hommat helpottuu ja aika kuluu pikakelauksella, en vaan ehdi sisäistää sen vauhtia.
doritsalutskij-madara-8doritsalutskij-madara-21doritsalutskij-madara-6

En silti palaisi päivääkään taaksepäin, olen koko ajan tyytyväisempi ja tyytyväisempi olemassa olevaan hetkeen. Moni myös pyörittelee ihanasti silmiään kuullessaan ikäni, tiedä onko se pelkkää kohteliaisuutta, vai olenko oikeasti säilynyt kohtalaisen siloisena.
doritsalutskij-madara-3 doritsalutskij-madara-9

Omassa elämässäni on hommat hyvin. On ihana mies, jonka kanssa vietin myös ne villit nuoruusvuodet. On kaksi kultaista lasta, jotka ovat jo ihanan omatoimisia. On koira ja oma puutalokoti Suomenlinnassa, on työhuone ja pieni viljelypalsta. Työ josta nauttii.

Mutta aina sitä haluaa vähän lisää ja pikkuisen enemmän. Värjää hiuksista ensimmäisiä harmaita haituvia, heiluttaa kahvakuulaa kiinteyttääkseen roikahtaneen vatsanahan ja hommaa kunnon seerumit ikääntyvän ihon hoitoon. Merkki jokaiseen kohtaan, meitsi. doritsalutskij-madara-5doritsalutskij-madara-22doritsalutskij-madara-11

Onhan se ollut outoa löytää se ensimmäinen harmaa hius tai ryppy silmäkulmassa. Sen lisäksi, että olen päättänyt antaa itselleni riittävästi unta ja ulkoilmaa, olen myös alkanut käyttää 35+ -tuotteita. Ei mummokamaa, vaan just oman ikäisilleni suunnattuja voiteita.

Mádaran Time Miracle -sarja on suunnattu 35-45-vuotiaille, ensimmäisten ikääntymisen merkkien hoitoon. Sain sarjasta testiin seerumin, päivä- ja yövoiteen, sekä silmänympärysvoiteen.

doritsalutskij-madara-15doritsalutskij-madara-13

Kokemus ei ole vielä pitkä, mutta sitäkin miellyttävämpi. En osaa sanoa, ovatko kasvojeni juonteet vähentyneet, mutta iho on suloisen pehmeä ja huolella kosteutettu. Ilta menee kolmen voiteen voimin. Kömmin peiton alle ja nappaan purkit yöpöydältä – seerumia, silmänympärysvoidetta ja yövoidetta. Kämmenselkä saa saman kohtelun, sillä pumppaan rasvat ensin siihen. Arvatkaa kuinka sileä siitä on tullut!

doritsalutskij-madara-20doritsalutskij-madara-16

Aamulla huuhdon unisen naaman vedellä ja levitän päivävoiteen. Iho tuntuu kimmoisalta ja kosteutetulta, aika ihmeet ovat tehneet tehtävänsä. Eivät ehkä siirtäneet aikaa taaksepäin, mutta tehneet nykyhetkestä samettisen. Arvostan.doritsalutskij-madara-14

4 kommenttia kirjoitukselle “Aikuisuuden aikakoneessa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *