Joka vuosi, kesäkuun alussa, muistelen menneitä. Ja aina, vaikka vuosia tulee lisää, muistaa sen yhden ihan kirkkaana. Nyt siitä on kahdeksan vuotta.
Siitä, kun Annu kuvasi minua mahani kanssa Suomenlinnan puhelinkopissa, jota vastapäätä nykyään asumme. Tai siitä, kun hengailtiin kättärin viereisessä puistossa ja tiedettiin että kohta se syntyy.
Siitä kun saatiin ensimmäinen lapsi. Pörröpäinen huutava poika, joka tuli ja pisti meidät ojennukseen. Siitä kun elämä alkoi uudenlaisena.
Kiitos Milo. Rakastetaan sua miljoona kertaa maailman ympäri ja vielä paljon enemmän. ❤ 
Puhelinkoppikuva: Annu Timonen
Voi että tuli ihan kyyneleet silmiin, kaunista!
Vähän mullekin. Kiitos.
Oon jostain syystä miettiny teitä paljon viime aikoina <3 Ihania ootte!
<3
Oi, samoissa tunnelmissa täälläkin <3 Muistelen aiemmilta vuosilta, että Milon on syntynyt samana päivänä kuin oma esikoiseni. Torstaina tuli 8 vuotta tyttärellä täyteen, eilen oli kaveripirskeet. (huhhuijaa…) Tässä kohtaa vuotta palaa aina niihin kahdeksan vuoden takaisiin muistoihin ja tunteisiin. Siihen hetkeen, kun meistä tuli äiti ja isä pienelle tyttöselle. Sitä luuli, ettei ketään voi rakastaa enempää kuin häntä, mutta tässä kohtaa voi sanoa, että se rakkaus vain kasvaa vuosi vuodelta. Miten ylpeä sitä onkaan tuosta omasta pellavapäästä, josta on kasvanut reipas koululainen, joka itse suunnittelee omat synttärinsä ja kutsuu 10 läheisintä kaveria juhliin :)
Ihanaa syntymäpäivää näin jälkikäteen Milolle – kesäkuun lapset tuovat auringon tullessaan! :)
No just noin, rakkaus vaan kasvaa. Sitä hämmentyy ajan kiitäessä, mutta koittaa pysyä mukana. Onneksi on lapset, itse tehdyt ihmiset. <3
Lämpöiset onnittelut kesäpojalle ja vanhemmilleen! Liikuttavan herkät kuvat teistä. Esikoisen polku on ainutlaatuinen. Esikon myötä me vanhemmatkin kasvamme äitiyteen ja isyyteen. Syntymän vaiheet kirjoutuvat hyvin syvälle meihin ja niitä tulee punottua erityisesti vuosipäivien aikaan. Ja ajan lento, eikö se ole ihmeellistä! Täällä on matkaa kuljettu jo aika lailla enemmän oman jälkikasvun kanssa. Vastikään pari päivä sitten kiikaroimme Suomenlinnaa esikon kanssa pääsykoereissullaan ja pähkäilimme lähtisimmekö käymään. Jätimme haikeina toiseen kertaan, että ehdimme nauttia kiireettä, kunhan vierailun aika tulee. Nyt vilkutan täältä länsirannikolta ja toivon teille oikein onnellista ja kaunista kesää♥
Kiitos kaunis! Ihana kuulla teidän matkasta, ja vilkutukset täältä saaresta. Yhteiset hetket ovat niin tärkeitä, juuri ne kiireettömät. ♥
Hei, liikutuin tuon viimeisen kuvan isoista ja pienistä jaloista, isoista ja pienistä kämmenistä melkein luvattoman paljon :-)
Just tollai noin niitten pitää ollakin, joskus ehkä mukana myös tassut…
Hihi, tassut mukana! Tuo on kyllä liikuttava kuva, pieni ja suuri. ♥