Kun kaikki tuntuu olevan pausella, on hiirenhiljaista eikä mikään liiku missään, tuntuu mahtavalta painaa play. Hyppiä laiturilla ja laittaa peilityyni järvi lainehtimaan, liikuttaa pikkuisen maailmaa. Ihastella sitä hetki, kävellä polku takaisin talolle ja huomata että siellä se elämä on. Volumet kaakossa ja naamat naurussa.
Voi kunpa muistaisin joka päivä nauttia siitä elämästä, enkä äksyilisi turhasta. Lupaan yrittää. Olkoon se vedenjuonnin kanssa yksi alkaneen vuoden haasteita.
Oi etta on niin kaunista kaunista kaunista!
Niinpä! Häkellyttävä hetki ja paikka.
Ooh mitä maisemia!
Ja siinäpä on tavoitetta kerrakseen – ”Voi kunpa muistaisin joka päivä nauttia siitä elämästä, enkä äksyilisi turhasta”. Monesti helpommin sanottu kuin tehty, mutta aivan ehdottomasti tavoittelemisen arvoista. Samaa yritetään opetella täälläkin.
Sanos muuta. Noissa molemmissa mun tavoitteissa on oikeasti tekemistä.. En halua olla äkäinen rusina.
Ai että, voin kuulla tuon kuvissa olevan hiljaisuuden. Ihania taas.
Ihanaa, kiitos! <3
Nää on kuin tauluja. Hiljaiseksi vetää, ei voi kuin ihastella.
Kiitos kaunis!!
IHANA FIILIS
KIITOS!!
Niin ihanan kauniita kuvia ja maisemia. Tiiätkö, luin sun yhden vanhan postauksen juuri äsken, kun tuskailit haaveesta muuttaa Suokkiin ja arpaonni ei osunut teihin. Meillä on nyt se sama tilanne, siis se odotus – ja ahdistus jo valmiiksi, kun melkein tietää ettei sinne pääse – ja kun on jo niin asennoitunut ja ankkuroitunut haaveissaan siihen ajatukseen siellä asumisesta. En kestä yhtään.
Sun blogi on ihana. Löysin sen siinä samassa huumassa, kun olin jättänyt hakemuksen sisään. Oon tainnut kyllä joskus aiemminkin täällä piipahtaa ihastelemassa sun kauniita lapsia. Meidän pienet taitaa olla saman ikäisiä. Ja niin kun elättelen toivoa, että se juuri on plussaa, kun on niitä pieniä, jotka olisi nyt just täydellisessä iässä muuttamaan.. Huoh. No, mä odotan ihmettä tapahtuvaksi, ennen kuin kuulen muuta. Sit vasta luovutan, pillitän ja suren. :)
Ihanaa kun sun unelma kävi toteen. Voin vain kuvitella sen tunteen.
Voih, joo, mä niin voin tuntea tuon olon. Jännitys ja toivo ja epätoivo ja kuitenkin toivo.. Asunnot on nyt taas jaettu, mitenköhän teidän kävi?
Viime vuosina hakijoiden määrä on kasvanut ihan hulluna, sähköinen hakemus taisi kasvattaa määrää entisestään. En silti yhtään ihmettele suosiota, onhan täällä aivan mielettömän ihana asua.
Jos ei nyt tärpännyt, niin uutta hakemusta vaan aina kun haku tulee!! Peukkuja!
Huonostihan meidän kävi. :(
Hakemuksia oli tullut 1700 kpl ja vuokralaiset arvottiin, mikä on musta kaikkein tyhmintä sikäli, että sehän tarkoittaa ettei hakemuksia edes lueta. Ja kaiken lisäksi siellä nyt yksi johon arpa osui sit miettii (en kyl tiiä onko jo päättänyt), että ottaako sen asunnon vai ei. Niin epistä.
Mä taidan ennemmin luopua tästä unelmasta, kuin pettyä kerta toisensa jälkeen. Jotenkin luulen, että hakijoiden määrä ei ainakaan tuu vähenemään. Se on sit vähän niinku lottovoitto sille, keneen arpa osuu. :)
Mun pitää nyt vaan keskittyä tavoittelemaan toisia unelmia. Nyyh kylläkin.
Niin kauniita nämä kuvat!
Kiitos! Puitteet antoivat mahdollisuuden.